Etusivu » Sisilialainen munakoiso caponata

Sisilialainen munakoiso caponata

Kirjoittaja: Kulinaari
Sisilialainen munakoiso caponata

Tämä herkullinen perinteinen sisilialaisresepti sopii hieman jäähtyneenä niin crostinien kanssa nautittavaksi alkupalana kuin lämpimänä lisukkeena kanalle, lihalle ja kalalle.

SISILIALAINEN MUNAKOISO CAPONATA (5:lle)

500 g munakoisoa, 1,5 sentin kuutioina
0,5 tl hienoa merisuolaa
4 rkl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
250 g sipulia, hienonnettuna
250 g varsiselleriä, viipaloituna
250 g kirsikkatomaatteja, puolitettuna
2 rkl pieniä kapriksia
10 vihreää oliivia karkeasti hienonnettuna
1 punainen chili, puhdistettuna ja ohueksi viipaloituna
2 rkl punaviinietikkaa
2 tl hunajaa
2 rkl lehtipersiljaa, hienonnettuna
2 rkl basilikaa, hienonnettuna

Sekoita munakoisokuutiot ja suola kulhossa. Siirra kuutiot lävikköön ja laita kulhon tai pesualtaan päälle ja itketä noin tunnin ajan.

Sillävälin kuumenna paistokasarissa keskilämmöllä 2 rkl oliiviöljyä. Lisää laakerinlehdet ja anna niiden maustaa öljyä noin minuutin ajan. Sekoita joukkoon sipuli ja selleri. Laske lämpö miedolle ja kuullota kasvikset hiljalleen pehmeiksi noin 30 minuutin ajan. Sekoittele välillä. Älä ruskista. Lisää tomaatit ja kaprikset ja nosta hieman lämpöä jatkaen kypsennystä välillä sekoitellen noin 5 minuuttia.
Sekoita joukkoon vielä oliivit ja siirrä seos kulhoon odottamaan.

Kun munakoiso on itketetty, huuhdo palat juoksevan veden alla ja kuivaa ne huolellisesti pyyhkeeseen.

Kuumenna pannulla loput 2 rkl oliiviöljyä hyvin kuumaksi. Lisää munakoisokuutiot ja ruskista ne ajoittain käännellen, noin 10-15 minuuttia. Lisää chili ja jatka kypsennystä kunnes chilit pehmenevät, noin 5 minuuttia. Kaada seos kulhoon edellisen kasvisseoksen joukkoon ja sekoita varovasti.

Sekoita viinietikka ja hunaja pienessä kasarissa ja kiehauta keskilämmöllä ja keitä puoleen noin 5 minuuttia. Lisää vihannesseoksen joukkoon persiljan ja basilikan kera. Sekoita ja tarjoile lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.

Itse nautin caponataa härän ulkofileen kera.

 

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: