Etusivu » Herkullinen lohitahna

Herkullinen lohitahna

Kirjoittaja: kulinaari
Lohitahna

Joulu on ruokajuhlista suurin ja siksi myös ruokaa tahtoo jäädä yli joka kerta. Niin kävi meilläkin tänä jouluna ja päätimme muuttaa loput joulukalat uuteen maistuvampaan muotoon.
Reseptin määrät ovat viitteellisiä, koska ei siinä alettu punnitsemaan joka kalan palaa. Muutenkin tähderuokia tehdessä kannattaa luottaa enemmän luovuuteensa ja makuaistiin. Mekin yhdistelimme samaan graavi- ja lämminsavulohta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kalat saattavat olla säilyvyytensä loppumetreillä, joten tahna täytyy käyttää heti.

LOHITAHNA

150-200 g lohta (esim. kylmä- tai lämminsavu-, graavi- tai uunilohta)
200 g tuorejuustoa (esimerkiksi ruohosipuli tai maustamaton)
0,5 prk kermaviiliä
0,5 dl tilliä hienonnettuna
8 suurta hillosipulia hienonnettuna
0,5-1 tl piparjuuritahnaa
mustapippuria ja suolaa myllystä

Hienonna kala ja sekoita siihen pehmennetty tuorejuusto. Sekoita joukkoon kermaviili ja loput ainesosat. Anna tahnan levähtää hetki viileässä, jotta maut tasoittuvat. Nauti vaikka ruisnachojen tai ruisnappien kanssa. Sopii myös uuniperunan kaveriksi.

Joulunpyhien noutopöydässä oli lohitahnan lisäksi myös valikoima hyviä juustoja sekä tädin salaattia.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: