Etusivu » Mehevät juurisellerikermaperunat

Mehevät juurisellerikermaperunat

Kirjoittaja: Kulinaari
Juurisellerikermaperunat

Vaíkka hirven entrecote on ollut lautasella tänä syksynä useammin kuin kerran, ei siihen kyllästy kun vaihtelee lisäkkeitä. Eikä sitä hirvenlihaa nyt ole tarjolla kuin tämä lyhyt sesonki, joten nautitaan nyt kunnolla.
Lisäkkeenä tällä kertaa mehevää juurisellerikermaperunaa, josta kannattaa tehdä sen verran löysää, että ajaa samalla myös kastikkeen asian. Erinomainen lisäke kaikelle riistalle ja vaikka paahtopaistille. Enkä epäröisi nostaa sitä joulupöytäänkään kinkun tai kalkkunan kaveriksi tuomaan vähän vaihtelua niihin iänikuisiin laatikoihin.

JUURISELLERIKERMAPERUNAT (4:lle)
nokare voita
4 kiinteää isohkoa perunaa
1/2 juuriselleri
3 dl ruoka- tai kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele syvä uunivuoka.
Pese perunat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kuori juuriselleri ja leikkaa siivuiksi, jotka ovat suunnilleen saman kokoisia kuin perunasiivut. Lado vuokaan kerroksittain perunaa ja selleriä ja mausta kukin kerros suolalla ja pippurilla. Kaada päälle kerma ja kypsennä uunissa alatasolla n. 1 tunti.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: