Tänään teki mieli pitkästä aikaa jotain kalaruokaa. Kun ei oikein tiedä, mitä haluaa, niin päätös pitää tehdä kaupan kalatiskillä. Onnekseni sieltä löytyi tuoretta kampelanfilettä. Alunperin suunnittelin tekeväni punajuuripyreen sen kanssa, mutta mieli muuttui kotimatkalla. Lisäkkeeksi tein punajuuririsottoa surffailtuani läpi muutamia reseptejä. Lopputulos on hieman muunneltu oma versio.
PUNAJUURIRISOTTO
1,5 dl risottoriisiä (Arborio)
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl oliiviöljyä
1 iso (tai 2 pientä) punajuurta
1 dl kuivaa valkoviiniä
6 dl kasvislientä
0,5 dl kuohukermaa
mustapippuria
suolaa
Raasta punajuuri ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit pannulla kuumassa öljyssä. Lisää riisi ja ja sekoita, kunnes riisi muuttuu kuultavaksi. Lisää valkoviini ja sekoita kunnes sen on kokonaan imeytynyt riisiin. Lisää hieman kasvisleintä ja punajuuriraaste. Sekoittele kunnes neste on imeytynyt. Jatka lisäämällä kasvislientä pienissä erissä ja imeyttämällä kokoajan sekoittaen. Lisää lopussa myös kerma ja ja jatka kypsennystä sekoitellen, kunnes risotto on al dente, eli miltei kypsää. Maista ja mausta pippurilla ja suolalla. Lisää halutessasi parmesaaniraastetta.
Paista kampelafileet kirkastetussa voissa kuumalla pannulla. Noin minuutti per puoli riittä.