Olin jo viime viikonloppuna suunnitellut tekeväni ravioli con spinaci eli pinaatti ja ricottatäytteisiä taikinatyynyjä. Inspiraationa toimii eräs hienoimmista kokoelmani keittokirjoista, Toscana herkut – makumatka Italian sydämeen. Sen on kirjoittanut ja ennenkaikkea upeasti kuvittanut Leslie Forbes. Rakastan erityisesti kirjan puuvärein piirrettyjä ruoka- ja fiiliskuvia. Ehkä jonain päivänä kuvitan sen omankin keittokirjani juuri näin.
Kaikki tarveaineet oli hankittuna ja valmistus hyvällä mallilla, kunnes huomasin, ettei kaupan valmiiden tuorepastalevyjen kanssa hommasta tule lasta eikä paskaa. Tai siis lähinnä se jälkimmäinen. Levyt olivat viin kuivia ja kovia, ettei minkäänlainen saumaaminen tullut onnistumaan.
Eipä muuta kuin tänä viikonloppuna uusi yritys ja tällä kertaa itsetehdyn pastan kera. En ole kuin kerran aiemmin pastaa tehnyt itse ja siitäkin on vuosia. Mutta rohkeasti vaan se pastakone sieltä kaapin perältä esiin ja taikinan tekoon. Samaisessa kirjassa on myös ihan pistämättömän hyvä, alkuperäinen pastataikinaresepti. Aineet ovat mitä simppeleimmät, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan taikinan vaivaamisessa. Ja se tosiaan on koko asian ydin. Alkuun tuntui, ettei taikinasta tule kunnollista, mutta sen kymmenen minuutin kuluessa tapahtui se ihme joka luvattiin. Kädessäni oli lopulta se kiiltävä, notkea taikinapallo. Ja lepohetken jälkeen kun aloin valssata taikinalevyä en voinuty kuin hihkua onnesta. Taikinan rakenne oli just eikä melkein oikea. Täyte vain sisään ja saumat kunnolla kiinni. Raviolit kestivät keittämisenkin hienosti ja pieni pala Toscanaa lautasellani maistui uskomattoman herkulliselta!
PINAATTIRAVIOLIT, RAVIOLI CON SPINACI (6:lle)
Pastataikina:
300-375g durumvehnäjauhoja
3 munaa
ripaus suolaa
Täyte:
1,2 kg tuoretta, hyvin huuhdeltua pinaattia (tai nokkosia)
2 munankeltuaista
350 g ricotta-juustoa
Keitinvesi:
4,5 l vettä
1 rkl suolaa
1 tl öljyä
Salviavoi:
1 dl kirkastettua voita
salvianlehtiä
Valmista ensin täyte. Puhdista pinaatti ja keitä sitä suolalla maustetussa vedessä 15-20 minuuttia, eli kunnes se pehmenee. Valuta hyvin ja puristele loput nesteet pois. Hienonna ja sekoita muiden ainesten joukkoon. Lisää suolaa makusi mukaan.
Tee pastataikina. Siivilöi jauhot, joihin on sekoitettu suola, keoksi työpöydälle. Paina jauhojen keskelle syvennys ja kaada sen sisään munat joiden rakenne on rikottu haarukalla. Rupea nostelemaan käsin jauhoja ulkoreunalta keskelle kunnes munat eivät enää ole nestemäisiä, ja niihin on imeytynyt niin paljon jauhoja kuin mahdollista (niiden silti menettämättä kimmoisuuttaan).
Pese kätesi, puhdista työpöytä jauhoista ja vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes siitä on muodotunut kiiltävä, notkea kimpale. Taittele ja kääntele taikinaa vaivatessasi. Jätä se sitten lepäämään 10 minuutiksi peitettynä. Ota pastakone ja aloita taikinan kaavilointi pienimmästä numerosta alkaen. Käytä samaa säätöä aina pari kertaa ja siirry seuraavaan paksuuteen. Jatka kunnes taikinalevy on paperinohut.
Jaa taikinalevy 2-4:n samankokoiseen suorakulmaiseen palaan ja levitä ne jauhotetulle työtasolle. Pistele teelusikallisen verran pinaattitäytettä n. 4 sentin välein suoriin rivistöihin.. Sipaise vedellä rivien välit ja aseta toinen pastalevy päälle. Painele lujasti kämmensyrjällä rivinvälejä jotta taíkinalevyt kiinnittyvät toisiinsa. Leikkele neliöiksi taikinapyörällä. Siirrä leivinpaperin päälle ja peitä.
Kaada ravuilit kiehuvaan veteen. Ne ovat kiinteän kypsiä, al dente, noin viiden minuutin kuluttuasiitä, kun vesi on alkanut kiehua uudelleen. Valuta raviolit ja tarjoile viipymättä juustoraasteen tai voin kera, jossa on kuumennettu 6-8 salvianlehteä. Rouhi pinnalle vielä hiven mustapippuria.
Itse tarjoilin nämä parina suurena alkupalaraviolina pienien sijaan.
Molto bene!