http://www.youtube.com/watch?v=RuYd020hf6k&feature=related
Tänään se sitten selviää virallisesti, tulevan kesän sää. Huhtikuun kolmas maanatai on Zurichissä vuosittainen vapaa- ja juhlapäivä. Silloin vieteään Sechseläuten-juhlaa ja poltetaan Bellevuen aukiolla Böögg-lumiukko. Perinne juontaa juurensa keskiajalle, jolloin kaupungin käsityökillat juhlivat päivän pidentymistä. Tuohon aikaan kaupunki sääteli työaikaa ja talvikuukausina työpäivä kesti niin kauan kuin auringonvaloa riitti. Laki kuitenkin määräsi, että työpäivän piti loppua viimeistään ilta kuuden kellojen soiton (Sechseläuten) aikaan. Oli siis syytä juhlaan, kun työpäivän jälkeen jäi vielä aikaa nauttia päivänvalosta.
Nykyinen Böögg-perinne on 1900-luvun alusta. Tänäänkin on juhlittu ja kokoonnuttu katsomaan Bööggin polttoa sankoin joukoin. Palamisen nopeus ja erityisesti aika joka kuluu rovion sytyttämisestä Bööggin pään räjähtämiseen, määrittää kesän sään. Jos räjähdys tapahtuu nopeasti, tulee kaunis lämmin kesä. Mm. vuonna 2008 palaminen ei ottanut onnistuakseen rankkasateen takia ja kesti 26:01 minuuttia ennen kuin pää lopulta räjähti. Luvassa oli siis kehno kesä. Lyhimmillään aika on ollut 5:07 vuonna 1974.
Myös meillä juhlittiin tietysti, koska kukaan ei ollut paikanpäällä Zurichissä tänään. Sprüngliltä oli hankittu ennakkoon asianmukaisesti Sechseläuten-kakku ja on muuten ihan taivaallisen hyvää!! Eikä sitten yhtään tullut mitään kaksimielisyyksiä mieleen tuosta \”Bööggistä\” 😀