Kirkas perunasalaatti resepti on julkaistu blogissa alunperin joulukuussa 2015. Päätin ottaa sen uudelleen julkaisuun samalla kun tein reseptivideon Kulinaari Instaan ja YouTube-kanavaan. Inspiraation tähän reseptiin sain eräällä työmatkallani lentokoneessa tarjotusta…
gluteeniton
-
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Punssirullat eli dammsugare
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariPunssirullat eli toiselta nimeltään dammsugare-leivoksina tunnetut pienet herkkupalat ovat yksi Ruotsin tunnetuimpia konditoriatuotteita ja myös niille on oma kansallinen nimikkopäivänsä 7.3., samoin kuin Budapestleivoksella on omansa toukokuun 1. päivä. Punssirullat…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Mehevä veriappelsiinikeikauskakku
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariVeriappelsiinihulluus! Sillä sanalla voisi kuvailla viime viikkoja, sillä erityisesti tänä vuonna veriappelsiinileivontaa on tullut tehtyä erityisen paljon. Veriappelsiini juustokakkupiirakka, veriappelsiinisiirappi ja karamellisoidut veriappelsiiniviipaleet, valkosuklaa-veriappelsiini juustokakku ja nyt viimeisimpänä veriappelsiinikeikauskakku. Keikauskakku…
-
gluteenitonJälkiruokaLeivonta
Vaniljaiset sydänviinerit ystävälle, myös gluteeniton
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariNämä vaniljaiset sydänviinerit on mitä ihanin tapa yllättää oma rakas tai ystävä Ystävänpäivänä. Pikaviinerit syntyvät voi- tai torttutaikinasta kädenkäänteessä ja tarvittaessa voit käyttää myös gluteenitonta torttutaikinaa. Täytteen tuorejuusto voi olla…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Raikas valkosuklaa-veriappelsiini juustokakku, myös gluteeniton
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTaannoin valmistamani veriappelsiini juustokakkupiirakan sivutuotteena syntynyt veriappelsiinisiirappi inspiroi leipomaan lisää satokaudessa olevasta veriappelsiinista ja niin syntyi tämä pieni raikas valkosuklaa-veriappelsiini juustokakku. Itse juustokakkumassa on liivatteeton ja veriappelsiinikiilteenkin voit valmistaa ilman…
-
gluteenitonJälkiruokaJuomatKastikeKasvisruokaLeivontaSäilöntäVegaaninen
Veriappelsiinisiirappi juomiin, jälkiruokiin ja leivontaan
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTein taannoin satokauden veriappelsiineista raikkaan veriappelsiini juustokakkupiirakan ja tämä aromikas veriappelsiinisiirappi syntyi karamellisoitujen veriappelsiiniviipaleiden sivutuotteena. VERIAPPELSIINISIIRAPPI JA KARAMELLISOIDUT VERIAPPELSIINISIIVUT 10-12 kpl veriappelsiinisiivuja (4-5 mm) 5 dl vettä 5,5 dl sokeria…