Etusivu » Sikke´s syyskattaus tarjoili makuelämyksiä ja ruokainspiraatiota

Sikke´s syyskattaus tarjoili makuelämyksiä ja ruokainspiraatiota

Kirjoittaja: kulinaari

Juhlimme vuosipäiväämme perinteisesti hyvän illallisen äärellä ja kaikesta huolimatta onneksi myös tänä vuonna. Tähän iltaan oli ladattu muutenkin erityisesti odotusarvoa, koska edellisen kerran söimme ravintolassa helmikuussa. Sikke´s ei ole pettänyt odotuksia kertaakaan, joten se oli luonteva valinta tärkeälle illalle.

Illallisen viiniksi valitsimme raikkaan ja aromaattisen italialaisen Le Piane Maggiorina 2018 punaviinin. Keskitäyteläisessä ja vivahteikkaassa viinissä voi aistia hieman tammisuutta, kirsikan hedelmäisyyttä, orvokin kukkaisuutta, valkopippurista mausteisuutta.
Rypäleet: Nebbiolo, Croatina
Alue: Piemonte, Italia
Oivallinen ja kohtuuhintainen valinta juuri tälle kokonaisuudelle.

Alkuun:

Mozzarella di Bufala, pikkelöityä persikkaa, mintua ja herneitä
Kananmaksapatee, paahdettua leipää ja yrttisalaattia
Todella ihanan raikas ja kekseliäs annos, jossa täyteläinen mozzarella ja rapsakka persikka saivat loistaa. Tätä täytyy kokeilla kotonakin.
Yksinkertaisuudessaan herkullinen kokonaisuus, vaikkakin patee oli todella suolaista ja sai kaipaamaan jotain pientä makeaa kylkeensä.

Pääruoka:

Hongolagårdin naudan entrecôte
Tilpehööreinä ranskalaisia, Pipsan ketsuppia ja piparjuurimajoneesia
Mainittakoon, että listalla liha oli vielä ulkofilettä, mutta yllätyimme iloisesti tästä täydellisesti kypsennetystä entrcôtesta. Sikke´sissä liha tulee pientuottajilta ja kun kulloinenkin erä loppuu, siirrytään toiseen laatuun. Tarjoilija vain unohti mainita meille lihan muuttuneen. Tähän kannattaa siis varautua, jos on erityisen herkkä ruhonosien suhteen. Joka tapauksessa sain elämäni parasta entrecôtea, jossa oli mitä täydellisin paistopinta ja mehevä makurasva.
Annoksen täydensivät Sikke´sin kuuluisat tilpehöörit.

Päivän juusto:

Paahdettua manchegoa, hunajakennoa ja viikunaa
Tämän annoksen otimme päähänpistona, koska ilta oli vielä nuori ja viiniäkin oli tilattu toinen pullo. Paahdettu manchego itsessään on jo nerokas idea, ja yhdistää se hunajan kanssa tekee siitä taivaallista. Pieni pala viikunaa raikastaa kokonaisuutta mukavasti. Puhumattakaan miten kuvauksellinen annos on. Ehdottomasti tämäkin kotikeittiöön kokeiluun.

Jälkiruoka:

Kahvia ja tupakkaa: piipputupakkajäätelöä ja rapeaa kahvia
Pavlova, mustaherukka curdia ja mesiangervojäätelöä
Raikas yllätyksellinen annos, jossa oikeasti maistuvat tupakka ja kahvi.
Itse valitsin tämän raikkaan pavlovan täynnä loppukesän makuja. Upea aromaattinen mesiangervojäätelö ja samettinen mustaherukka curd pääsivät todella oikeuksiinsa.
Hieno lopetus illalle oli juttutuokio myös itse Sikken kanssa!

Katso myös tunnelmat ensikäynniltämme.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: