Etusivu » Ravintola Söder tarjoilee runsaita makuja tuoreella tavalla

Ravintola Söder tarjoilee runsaita makuja tuoreella tavalla

Kirjoittaja: Kulinaari
ravintola Söder

Yhteistyössä ravintola Söderin kanssa.

Helsinkiin tuntuu avautuvan nyt toinen toistaan mielenkiintoisempia uusia ravintoloita. Yksi niistä on ehdottomasti ravintola Söder Uudenmaankadulla, jota luotsaa Lotten Lindborg-Suhonen ja keittiöstä vastaa Head Chef Oliver Lauronen.

Söderin idea on loistava – starters and desserts – eli listalta voi valita useita pieniä alkruoanomaisia annoksia sekä jälkiruokia. Alkuruokia suositellaan tilaamaan 2–5 riippuen nälästä ja jälkiruokia 1–2 annosta. Annokset on mitoitettu henkilökohtaisiksi, mutta useista riittää kyllä jaettavaksikin, jos niin haluaa tehdä. Kevään menussa ovat pääroolissa pohjoismaiset maut ja raaka-aineet.

Listalta löytyy myös hyvä valikoima viinejä, käsityö oluita sekä drinkkejä moneen makuun. Erikoisuuksiakin löytyy talon \”mustasta kirjasta\”.

Söder sijaitsee aivan Dianapuiston läheisyydessä Uudenmaankatu 9:ssä ja on tunnelmaltaan rennon urbaani ja lämminhenkinen kortteliravintola. Huhtikuinen lauantai oli lämpimän aurinkoinen ja olo oli vähän kuin ulkomailla maistellessamme tilaamaamme punaviiniä. Tunne saattoi johtua osittain myös siitä, että harvemmin on tullut istuttua ravintolassa juuri siinä osassa kaupunkia. Ihmiset ja yleinen tunnelma naapurustossa olivat hyvällä tavalla erilaisia kuin muualla Helsingissä. Kadulla ei lauantai-iltapäivänä ollut juurikaan liikennettä, joka tekee myös Söderin terassilla istumisesta huomattavasti miellyttävämpää. Terassilla voi nauttia vaikka aperitiivit ennen kuin siirtyy nauttimaan makuelämyksistä sisälle.

Söderin alkuruokalista on sopivan suppea, mutta taiten laadittu, joten valinta oli vaikeaa ainakin näin ensikertalaisille. Kun ei oikein hahmottanut minkä kokoisia annokset ovat, niin ei tiennyt montako pitäisi tilat. Mutta sehän ei ole mikään ongelma, sillä aina voi aloittaa parilla suosikilla ja tilata sitten lisää. Itse suosittelisin ottamaan selkeästi lämpimät annokset erillisinä, koska ne eivät kestä odottelua.

Annoskoot olivat selkeästi hieman suurempia kuin maistelumenuissa yleensä.

Me tilasimme alkuun kumpikin neljä annosta, joista osa oli samoja.

Soijamarinoitua portobellosientä, salottisipulipyreetä, sienilientä ja ruissipsejä.

Mikä umamipommi! Rakastan muutenkin sieniä ja tämä oli yksinkertaisuudessaan upea makuelämys. Lämmin annos joka kannatta nauttia heti pöytään tuotuna.

Paistettua sinipallasta, hernepyreetä, tuoreherneitä ja hummerilientä.

Makean herneen ja suolaisen kalan liitto toimii. Maukas liemi kruunaa annoksen. Tämäkin lämmin annos kannatta nauttia heti tarjolle tuotaessa. Nautin annoksen valkoviinin kanssa.

Bufalamozzarellaa, puolikuivattuja tomaatteja,
basilika-oliiviöljyä ja balsamicohelmiä.

Perushyvä annos, jossa paras ovat puolikuivatut tomaatit ja balsamicohelmet.

Kokonaisena paahdettua selleriä, selleripyreetä, yrttisalaattia, verigreippivinaigretteä ja leivänmuruja.

Valitsin annoksen jo pelkästään siksi, että rakastan juuriselleriä. Ja onhan se myös erittäin trendikäs juures juuri nyt. Tähän kulholliseen on saatu tiivistettyä raaka-aineen koko sielu ja verigreippivinaigrette nostaa sen ihan uudelle tasolle. Pyree oli ehkä samettisinta mitä olen koskaan syönyt. Oma suosikkiannokseni. Melko suuri annos, josta riittää kahdellekin. Myös tälle annokselle sopii valkoviini.

Paistettua ylikypsää porsaankylkeä, savoijinkalia,
pikkeleitä ja porsaan haudutuslientä.

Mehevä porsaankylki oli maustettu oivaltavasti kanelilla, antaen ihan uuden makuelämyksen. Menee muuten kokeiluun myös kotona. Pikkelit ja liemi sitoivat annoksen herkulliseksi kokonaisuudeksi.

Tartar naudan ulkofileestä, sellerisipsejä,
piparjuurta, dijonmajoneesia ja keltuaista.

Tätä annosta odotin ehkä eniten ennakkoon, koska erilaisia tartareja on tullut viimeaikoina nautittua enemmänkin. Annos herätti myös eniten keskustelua.
Huippulaatuinen liha oli saanut rinnalleen ehkä turhankin paljon elementtejä, joiden maut eivät ehkä ainakaan näin valmiiksi kerrostettuina toimineet parhaalla mahdollisella tavalla. Piparjuuri ja dijon riitelivät mielestäni myös hieman keskenään ja olisin itse jättänyt dijonmajoneesin pois kokonaan tai ainakin vähentänyt sen määrää huomattavasti.
Annoksen helmi – pakastettu keltuainen pääsee myös kotikeittiöön kokeiltavien listalle. Sellerisipsi oli kiva maukas lisä.
Jälkiruokiin siirryttäessä olimme niin täynnä, että jaksoimme maistella vain yhdet annokset kumpikin.

Porkkanakakkua, tuorejuustomoussea, porkkanageeliä,
pikkelöityä porkkanaa ja paahdettua maitosuklaata.

Erittäin herkullinen annos ja mehevä porkkanakakku. Annos ei olisi tarvinnut pikkelöityä porkkanaa toimiakseen.

Haudutettua raparperia, raparperisorbettia,
inkivääri-raparperilientä ja marenkia.

Hieno annos kevään ensimmäisistä raparpereista. Todella intensiivinen maku ja melko hapokas. Pienempi pallo sorbettia olisi ainakin itselleni riittänyt hyvin. Pidin erityisesti haudutetusta, rapsahtelevasta raparperista.
Kokonaisuutena Söder oli erittäin kiva ja uudenlainen kokemus. Ennakkoon pelkät alkuruoat ja jälkkäri tuntuivat ajatuksena oudolta, mutta paikan päällä homma toimii erinomaisesti. Sosiaalista syömistä ilman pakonomaista ruokien jakamista. Ruoka on selkeää ja kukin raaka-aine pääsee annoksissa oikeuksiinsa. Palvelu on erinomaista ja asiantuntevaa.
Söderiin voi piipahtaa vaikka drinkille, nauttia pientä suolaista tai pidemmänkin kaavan mukaan. Omaa tilaa löytyy ravintolasalista pienille seurueillekin helposti.
Söderin talo huokuu historiaa ja onhan ihan naapurissa myös legendaarinen Otavan jugentyylinen graniittilinna.

Ravintola Söder tarjosi illallisen.

You may also like

14 kommentia

Nimetön 01/05/2019 - 12:05

\”Ennakkoon pelkät alkuruoat ja jälkkäri tuntuivat ajatuksena oudolta, mutta…\” itse asiassa tuo on kuin buffetpäivälliseltä. Tai siis ainakin minun osaltani, sillä jos joudun aterioimaan buffetruokailussa, nautin alkuruoista ja vähän jälkkäristäkin – jos jaksaa. Pääruoka on kuitenkin usemmissa buffeteissa (laivat tai jotkut satunnaiset isommat päivälliset) keskinkertaisen mitäänsanomatonta, joten sen jättäminen väliin ei ole suuri vahinko. Siten Söderin liikeidea kuulostaa todella hyvältä. Täytyy ehtiessään käydä testaamassa 🙂

Vastaa
Nimetön 01/05/2019 - 12:54

Laadullisesti ei voi edes unissa verrata mihinkään puffetruokaan. 😀

Vastaa
Nimetön 01/05/2019 - 14:10

Laadullisesti en sitä puffetruokana ajatellutkaan. Toivottavasti viestistäni ei välittynyt jotenkin halventava sävy. Kuvista ja raaka-aineista päätellen Lotten annokset ovat ihan huipputasoa, sellaisia jota voisin kuvitella saavani jossain kahdeksan ruokalajin \”menu surprise\” maistelumenussa. Jos jatko tulee olemaan samaa mitä kuvat lupaavat, Söderille voi ennustaa kannattavaa tulevaisuutta.

Vastaa
Nimetön 01/05/2019 - 15:00

Raaka-aineet todellakin parhaasta päästä ja reseptiikka oivaltavaa. Söderiin kehtaa poiketa vaikka olisi vähän pienempikin nälkä 🙂

Vastaa
Nimetön 02/05/2019 - 08:11

Annokset näyttävät herkullisilta, täytyy käydä maistelemassa muutama annos joku päivä kun kuitenkin kuljen ohi päivittäin.Olen kerran jo istunutkin ravintolan baaritiskillä. Cocktail tosin oli minulle pettymys; Moscow Mulessa oli kunnolla inkiväärisen reseptiin kuuluvan ja odottamani ginger beerin sijaan ginger alea.

Vastaa
Nimetön 02/05/2019 - 09:17

Suosittelen todella maistamaan! Itse olen myös cocktailien kanssa sen verran puristi, että ärsyttää kun lempidrinkkiä ei tehdä oikein. Söderissä en tosin edes drinkkejä maistellut. Ehkäpä ensi kerralla arvioin heidän Dry Martininsa. 😉

Vastaa
Nimetön 03/05/2019 - 13:19

Hei Tuuli!Iloksesi voin kertoa, että olemme ottaneet valikoimaan myös ginger beerin – Moscow Mulen saa nyt siis oman makunsa mukaan kummalla vain. 🙂 Terkuin, Julia/Ravintolapäällikkö, Söder

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: