Kaupallinen yhteistyö Taste of Helsingin kanssa.
Taste of Helsinki -ruokafestivaali pidettiin jo seitsemännen kerran ja tänä vuonna paikkana oli Töölönlahden puisto. Torstaista sunnuntaihin kestänyt tapahtuma vietettiin tänä vuonna poikkeuksellisen kauniissa säässä, joka loi ruoasta ja juomasta nauttimiselle mitä parhaimmat puitteet.
Sain kunnian toimia tapahtuman brändilähettiläänä ja postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Taste of Helsingin kanssa.
Ensikertalaisena en tiedä millainen alue on ollut aiemmin, mutta ainakin tänä vuonna se oli selkeästi jaoteltu ja erittäin siisti ja viihtyisä. Ruuhkaisimpina hetkinä pieniä seisomapöytiä olisi voinut toki olla hieman enemmän.
Tämän vuoden uutuutena oli korttimaksusysteemi, joka oli erittäin toimiva ja helppokäyttöinen.
Vierailin tapahtumassa mieheni kanssa perjantain iltakattauksessa sekä sunnuntain brunssilla.
RUOKA
Kattaus oli kokonaisuudessaan monipuolinen, vaikka jotkin annokset eivät olleet ihan niin päätä räjäyttäviä mitä olisin kuvitellut. Tähdet erottuivat kuitenkin joukosta selkeästi. Ohessa meidän maistamamme annokset.
LATVA: Bosgårdin kartanon luomu Charolais-härkää, savustettua munavoita ja Ahlbergin tilan sinapinvihreitä. Herkullinen ja raikas perustartar.
CHAPTER: Puikulaperunaa, naudansydäntä ja keltuaista. Tämä annos oli yksi suurimpia pettymyksiä. Raastetun sydämen maku ei ollut omaan suuhuni sopiva ja muusi muistutti lähinnä lastenruokaa.
FABRIK: Perinteinen ranskalainen paté, pikkeleitä ja hapanjuurileipää. Maukas pikkuannos, jossa parasta ehdottomasti rouhea paté.
FABRIK: Italialainen tryffelillä maustettu risottopallo. Tämä ei ollut turhaan tapahtuman myydyin annos. Herkullinen ja pinnaltaan rapea annos kätki sisäänsä tryffelillä ja juustolla maustettua riisiä. Myös yksi omia suosikkiannoksiani.
GARDEN BY OLO: Härkätatakia, seesamia ja savustettua majoneesia. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista annoksista! Mielettömän hieno aasialainen makumaailma, jonka nautin pariinkin otteeseen.
GARDEN BY OLO: Yuzumarinoitua siikaa, piparjuurta ja rapeaa riisiä. Raikas ja herkullinen annos jonka söin myös useampaan kertaan. Myös suosikkiannoksiani.
SKY: Miedosti kypsennettyä rautua, kuningasrapua ja koivua. Hienostunut ja lempeänmakuinen kala-annos. Pikkelöidyt kurkut olisivat saaneet olla minusta ihan hieman hapokkaammat. Mutta hyvä näinkin.
SKY: Nimikkoannos; Sallan villiä poroa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä.
Itselläni oli riistan ystänä kovat odotukset tämän annoksen suhteen, mutta tämä oli iso pettymys. Lihaa ei tunnistanut parhaalla tahdollakaan poroksi. Se olisi voinut olla mitä tahansa ylisuolaista lihaa. Meille jäi myös epäselväksi punajuuriliemen funktio annoksesssa.
RAGU: Makkara Meri-Lapin luomukaritsasta, tomaattifregolaa, varhaiskaalia ja Averna-sinappia. Makkara maistui siltä miltä nämä nykyiset artesaanimakkarat nyt maistuvat. Ihan maukas, muttei mitenkään erikoinen annos. Averna-sinappi oli mielenkiintoinen mauste joka nosti makkarankin paremmaksi.
RAGU: Paahdettua maa-artisokkaa, vihreää omenaa, savustettua kirjolohenmätiä ja hapanjuurivohveli.
Tämänkin annoiksen suhteen odotusarvo oli korkealla, koska se oli ravintolasafarin ylivoimaisesti paras annos. Festaritoteutus tosin jäi ulkonäössa ja maussa jälkeen esikuvastaan.
WINO: Tartar, hollandaisemajoneesia ja rapeaa porkkanaa. Kuvankaunis annos ja myös erittäin maukas. Rapea porkkana oli kuin piste i:n päällä.
ESPERANTO: Sinisimpukka, musta valkosipuli, peruna. Nokkosta ja perunaa sisältänyt tortilla kääräistiin sinisimpukkavartaan ympärille ja nautittiin parina suupalana. Jännittävän makuinen kokonaisuus.
Ehkä hssua sanoa, mutta yksi ilahduttavimpia herkkuja Taste of Helsingissä oli Vanhan Porvoon jäätelötehdas. Erityisesti ruskistettu voi -jäätelö, vanilja sekä kirsikkavariantit olivat älyttömän herkullisia. Jäätelökärryn voi muuten tämä kesänä bongata myös Espalla Helsingin keskustassa.
JUOMA
Taste of Helsingin juomatarjonta ansaitsee erityiskiitoksen. Valikoimaa oli laajalla rintamalla samppanjasta giniin ja viskiin sekä viineistä oluisiin. Jokainen löysi varmasti makuunsa ja annoksiin sopivimmat vaihtoehdot. Lisäksi juomakumppaneiden henkilökunta oli erittäin hyvin perehtynyt annoksiin ja sopivimmat viinit löytyivät helposti. Lisäksi sai vinkkejä myös muista vaihtoehdoista.
Mukavan mutkatonta oli meininki myös Arvid Nordquistin osastolla. Ainakin saimme kuulla tapahtuman mielenkiintoisimmat tarinat viinien takaa. Samalla löysimme monta uutta viinituttavuutta.
Stoli Cocktail Barista otimme perjantai-illan viilennykseksi raikkaat drinkit. Mansikka-basilika sekä Salted Caramel-lime.
Taste of Helsingissä oli myös mahdollisuus osallistua Electroluxin Chef´s Secrets-kokkikouluun ja kokata Suomen kokkimaajoukkueen opastuksella.
TASTE OF HELSINKI PLUSSAT JA MIINUKSET
+ hyvä kokoelma erilaisia ravintoloita
+ tapahtuma-alue
+ selkeys ja siisteys
+ sähköinen maksukortti
+ laaja juomavalikoima ja laadukkaat yhteistyökumppanit
+ henkilökunta
+ upea sää
– annosten laadun epätasaisuus. En välttämättä meni tiettyihin ravintoloihin syömään tapahtuman annosten perusteella.
– ehkä hieman liian vähän pöytätilaa nauttia annoksista.
– ravintolalogistiikka. Erityisesti Ragu kipuili perjantaina tilausten toimittamisen kanssa. Annoksia annettiin kenelle sattui. Tällaisessa tapahtumassa logistiikan sujuvuus on kaiken a ja o.
Sanottakoon, että sunnuntaina Esperantolla oli käytössä selkeä \”nimi ja annos\”-systeemi, jolla kukin sai juuri oikean annoksen oikeassa järjestyksessä.
Yleisesti ottaen Taste of Helsinki oli hyvin järjestetty ruokafestivaali, jolle toivon jatkoa vuosiksi eteenpäin. Kiitos että sain olla mukana.
6 kommentia
To ja la iltakattauksissa oli ilmeisesti väljempää, vaikka väkeä olikin. Esperanton 5 min jonossa olimme kauimmin. Ragun annokset olivat edelleen suosikkejani. Siisteys ja tunnelma ovat myös mieleeni
Ragun vohvelissa valitettavasti maistoi että se oli lämmitetty ja se tiputti huonon logistiikan ohella pisteitä. Saimme odotella ruokiamme tosi kauan.
Elokuussa kannattaakin sitten suunnistaa Tampereelle, 55 ravintolaa esittelee parasta pintxo-osaamistaan vaivaiseen 3 euron à hintaan http://www.tamperrada.fi/pintxokilpailu
To ja la iltakattauksissa oli ilmeisesti väljempää, vaikka väkeä olikin. Esperanton 5 min jonossa olimme kauimmin. Ragun annokset olivat edelleen suosikkejani. Siisteys ja tunnelma ovat myös mieleeni
Ragun vohvelissa valitettavasti maistoi että se oli lämmitetty ja se tiputti huonon logistiikan ohella pisteitä. Saimme odotella ruokiamme tosi kauan.
Elokuussa kannattaakin sitten suunnistaa Tampereelle, 55 ravintolaa esittelee parasta pintxo-osaamistaan vaivaiseen 3 euron à hintaan http://www.tamperrada.fi/pintxokilpailu