Etusivu » Keväisen raikas lohi-pinaattirulla

Keväisen raikas lohi-pinaattirulla

Kirjoittaja: Kulinaari
Keväisen raikas lohi-pinaattirulla

Välillä inspiraatio ja ideat tulevat yllättävistä paikoista. Niinkuin esimerkiksi tämä keväinen resepti. Etsiskelin töissä ruokakuvareferenssejä asiakkaan nettisivuja varten ja sattumalta kuva tällaisesta luomuksesta tuli vastaan.

Pähkäilin että pohjana on jonkinlainen munakasrulla, vaikkakin hyvin kuohkea sellainen. Lisäksi pohjan väri oli kuvassa erittäin hehkuvan vihreä, joten ihan pelkällä pinaatilla tuskin sellaista saavuttaisin.

Tosin siihenkin löytyi nopeasti ratkaisu. Nimittäin Ruohonjuuresta kylkiäiseksi saamani chlorella-jauhe, jolle en ensialkuun ollut keksinyt oikein käyttöä. Chlorellan käyttö ei ole tässä mitenkään välttämätöntä. Pelkällä hienoksi silputulla pinaatillakin saa kauniin värin aikaiseksi.

Lohi-pinaattirulla sopii niin illanistujaisten pikkusuolaiseksi kuin kevään ja kesän juhlapöytiinkin.

 

LOHI-PINAATTIRULLA (6-8:lle)

pohja:
60 g voita tai margariinia
50 g vehnäjauhoja (0,8 dl)
2,5 dl maitoa
4 isoa luomukananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
70 g Aito cheddar raastetta
50 g pinaattia
(1 tl kasviöljyä tai tilkka vettä)
(1 tl chlorella-jauhetta)

täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
puoli ruukkua tilliä hienonnettuna
1 rkl sitruuna- tai limettimehua
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
muutama pirskaus vihreää Tabascoa
200 g kylmäsavulohta siivuina

koristeluun:
rukolanversoja
limetinsiivuja
pinaatinlehtiä

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paperoi uunipelti.

Huuhtele pinaatit ja hienonna esim. teholeikkurilla mahdollisimman hienoksi. Voit lisätä pinaattien joukkoon tarvittaessa hieman öljyä ja/tai vettä.

Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi ja lisää vehnäjauhot.

Sekoittele minuutin ajan ja ota sen jälkeen liedeltä. Lisää maito ja sekoita seos tasaiseksi.

Siirrä takaisin liedelle ja kypsennä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen.

Ota liedeltä ja sekoita joukkoon keltuaiset yksitellen.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita siitä ensin neljännes taikinan joukkoon lastalla käännellen. Lisää sen jälkeen loput valkuaisvaahdosta samalla tavalla käännellen.

Sekoita lopuksi taikinan joukkoon tasaisesti juustoraaste, pinaatti sekä chlorella.

Levitä uunipellille noin 25×25 cm kokoiseksi levyksi.

Paista noin 15-20 minuuttia uunin keskitasolla.
Ota uunista ja kumoa pöydälle leivinpaperin päälle. Poista päälimmäinen leivinpaperi ja anna pohjan jäähtyä.

Valmista sillävälin täyte sekoittamalla tuorejuuston sekaan kaikki ainekset lohta lukuunottamatta.
Maista ja säädä maku.

Levitä ensin tuorejuusto jäähtyneelle pohjalle, jättäen toisesta reunasta noin 5 cm ilman täytettä. Levitä sitten lohiviipaleet tasaisesti tuorejuuston päälle. Rullaa varovasti paperia apuna käyttäen niin, että sauma jää rullan alle.

Anna vetäytyä kylmässä tarjoluun saakka. Koristele tarjolle laitettaessa esimerkiksi rukolanversoilla, limettisiivuilla ja pinaatinlehdillä. Voit käyttää toki muitakin mieleisiäsi yrttejä tai vaikka kuorruttaa rullan pinnan.

Katso myös tämä toinen kevään ja kesän juhlien suolainen kaunotar.

 

You may also like

12 kommentia

Nimetön 22/05/2017 - 20:19

samanlaista on tulossa blogiin meilläkin 🙂 ihana kevät <3

Vastaa
Nimetön 22/05/2017 - 20:29

Kauniin kesäinen fiilis rullassa. Aurinkoa viikkoon!

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 06:52

Nam! Tämä täytyykin pistää muistiin. Loppukesästä pitäisi taikoa rippijuhlien tarjoilut.

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 09:54

Ihanan herkullisen näköinen rulla! Jotain tämän suuntaista pitäisikin kokeilla, kun monessa paikkaa nyt törmännyt suolaisiin rulliin. Houkuttelevaa.

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 18:46

Todella herkullisen näköinen torttu. Tää olisi mainiota vaihtelua juhlapöytään, etenkin kun monella tuntuu olevan nykyisin ongelmia gluteenin kanssa. Mutta mikä on chlorella-jauheen merkitys? Antaako se väriä vai makua vai kenties molempia?

Vastaa
Nimetön 26/05/2017 - 06:18

Kokeilin chlorellaa tuomaan tasaisempaa ja kirkkaampaa väriä. Kyllä se hoeman maistuukin, mutta sitä pitää laittaa tosi vägän ettei ala maistua nurmikolta

Vastaa
Nimetön 22/05/2017 - 20:19

samanlaista on tulossa blogiin meilläkin 🙂 ihana kevät <3

Vastaa
Nimetön 22/05/2017 - 20:29

Kauniin kesäinen fiilis rullassa. Aurinkoa viikkoon!

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 06:52

Nam! Tämä täytyykin pistää muistiin. Loppukesästä pitäisi taikoa rippijuhlien tarjoilut.

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 09:54

Ihanan herkullisen näköinen rulla! Jotain tämän suuntaista pitäisikin kokeilla, kun monessa paikkaa nyt törmännyt suolaisiin rulliin. Houkuttelevaa.

Vastaa
Nimetön 25/05/2017 - 18:46

Todella herkullisen näköinen torttu. Tää olisi mainiota vaihtelua juhlapöytään, etenkin kun monella tuntuu olevan nykyisin ongelmia gluteenin kanssa. Mutta mikä on chlorella-jauheen merkitys? Antaako se väriä vai makua vai kenties molempia?

Vastaa
Nimetön 26/05/2017 - 06:18

Kokeilin chlorellaa tuomaan tasaisempaa ja kirkkaampaa väriä. Kyllä se hoeman maistuukin, mutta sitä pitää laittaa tosi vägän ettei ala maistua nurmikolta

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d