Etusivu » Mehevä omenaboston

Mehevä omenaboston

Kirjoittaja: Kulinaari
Omenaboston

Kun blogia on pitänyt näinkin kauan, katselee joitain vanhempia postauksia enemän tai vähemmän häpeillen. Varsinkin niitä kuvia, jotka on otettu ties millä kännykkäkameralla ja vieläpä jollain järkyttävällä filtterillä. Blogaajakolleegoiden kanssa olemme joskus miettineet ettei niitä vanhoja kannata alkaa uudelleen kuvaamaan, koska nehän ovat ajankuvaa ja itsellekin tarina kehittymisestä.

Päätin nyt kuitenkin sen verran korjata menneisyyttä, että tein versioinnin vuoden 2014 tammikuussa tekemästäni bostonkakusta. Ja kuten silloin, korvapuustit eivät olleet nytkään kovin kuvauksellisia. En ymmärrä mikä siinä mättää. Mutta itse bostonpullasta tuli mehevä se on pääasia.

Itseasiassa pullataikinan tekeminen tuli ajankohtaiseksi, koska sain kokeltavaksi Olivadon Extra Virgin Macadamia Nut -öljyä, joka muistuttaa maultaan voita. Jos reseptissä on sulatettua margariinia tai voita, sen voi mainiosti korvata öljyllä.

Macadamiapähkinät ovat erittäin runsasrasvaisia ja niistä puristettu öljy on kullankellertävää. Hienostuneen makuinen Olivadon Extra Virgin Macadamia -öljy soveltuu erinomaisesti kaikkeen ruoanlaittoon lämpimistä kylmiin ruokiin. Se on myös korkean savuamispisteensä (210 °C) takia erinomainen paistamiseen.

Kokeile myös munakkaisiin ja muihin munaruokiin parantamaan ruokien makua ja koostumusta.

Macadamiapähkinäöljy sisältää runsaasti kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä luontaisia antioksidantteja.

Toisen nimensäkin, australianpähkinä, mukaan macadamiapähkinä on kotoisin Australiasta. Se on kaikista pähkinöistä kaikkein kallein hankalan käsiteltävyytensä ja pitkän kasvuaikansa takia. Pähkinästä 80 % on rasvaa.

Olivadon macadamia-öljy toimi erittäin hienosti taikinateossa, aivan kuten sulatettu margariini tai voi. Taikinasta tuli pehmeää, kimmoisaa ja helposti leivottavaa.

Pullataikina on ihan Valion perusversio. Olen korvannut reseptissä voin vastaavalla määrällä macadamiaöljyä.

 

OMENABOSTON JA TUOREJUUSTOKUORRUTUS

puolet 5 dl pullataikinasta

n. 350 g säilöttyjä paistettuja omenapaloja “Sharlotka”
tai omatekoista omenahilloketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl jauhettua kanelia
2, 5 dl muscovadosokeria
tai 2 dl kidesokeria

voiteluun kevyesti vatkattua munaa

Vuoraa 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla tai voitele se.

Sekoita tuorejuuston joukkoon omenapalat ja kaneli.

Levitä työtasolle jauhoja ja kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi. Levitä tuorejuustomassa levylle ja ripottele päälle sokeri tasaisesti. Rullaa taikina niin että sauma jää alimmaiseksi.
Leikkaa rulla 7-8 osaan ja nosta palat pystyasentoon vuokaan.

Anna kohota leivinliinan alla n. 30 minuuttia lämpimässä vedottomassa paikassa. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Voitele pullan pinta munalla. Paista uunin alatasolla 20-30 minuuttia. Kakun kypsyyttä kannattaa kokeilla tikulla. Kun tikkuun ei enää jää taikinaa kiinni se on kypsä.

Ota uunista ja anna jäähtyä rauhassa.

Tuorejuustokuorrrute:
50 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl tomusokeria

Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakaun päälle esimerkiksi pursotinpussia käyttäen.

Olivado Extra Virgin Macadamia -öljy saatu näytteenä.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: