Etusivu » Kahden kaverin taianomainen sunnuntaibrunssi.

Kahden kaverin taianomainen sunnuntaibrunssi.

Kirjoittaja: Kulinaari
Kahden kaverin taianomainen sunnuntaibrunssi

Olen mukana Indiedaysin ja Vaasan Sano se leivällä -kampanjassa, jossa kerrotaan tunteista uusien Vaasan Taika- leipien välityksellä. Sanotaan että ruoka on toiseksi henkilökohtaisin asia jota toiselle voi tehdä. Jo pelkästään ruoan tarjominen kertoo välittämisestä ja toisen huomioon ottamisesta. Puhumattakaan jos vielä teet sen itse tai yhdessä toisen kanssa.

Itse halusin jakaa tämän kokemuksen ihmisen kanssa, josta on tullut minulle erityisen tärkeä. Emme ole tunteneet kovin kauan, mutta silti tuntuu että olin tuntenut hänet koko elämäni. Sellaisia ihmisiä ei kohtaa elämässään kovin usein. Olemme kummatkin äärimmäisen kiinnostuneita hyvästä ruoasta ja hän alan ammattilaisena opastaa tällaista amatööriä aina tarvittaessa. Sitten kun vielä molemmilla on samanlainen kiero huumorintaju niin tylsää hetkeä ei ole päässyt syntymään.

Koska meillä kahdella on hieman erilaiset tulokulmat ruoan suhteen, päätin yllättää kaverin sunnuntaibrunssin muodossa jossa tarjolla on häntä ajatellen suunniteltu kattaus Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika -leivästä. Jotta kokemus olisi täydellinen, brunssista tuli myös ruokastailaussessio kaverilleni ja tilaisuus päästä kurkistamaan maailmaa jossa itse teen työtä ruoan parissa. Stailasimme ja kuvasimme yhteisvoimin.

Tässä yhteydessä täytyy myös lähettää sydämelliset kiitokset toiselle rakkaalle ystävälleni valokuvaaja Katri Kapaselle, jonka asiantuntevassa yksityiskoulutuksessa sain olla taannoin. Nämäkin kuvat onnistuivat entistä paremmin juuri niiden oppien ansiosta. Hänenkin kanssaan jaoimme hauskan illan racletten ja valokuvauksen parissa.

Kaveri on totaalinen kulinaristi, mutta silti hyvin jalat maassa ruoan suhteen. Jo nyt itävät siemenet keittiössä odottaen kesää mökin kasvimaalla. Olen todella kateellinen tuosta mahdollisuudesta kasvattaa itse ruokansa. Tosin olen kyllä onnekas koska olen päässyt myös nauttimaan niistä antimista.

Koska kyseessä oli voileipäbrunssi niin laitoin tulemaan paria erityyppistä herkkua. Toinen leivistä on tuhdimpi lämmin kerrosvoileipä ja toinen hienotuneempi, hieman uudenlaista makuyhdistelmää kokeileva perinteisempi leipä.

Kummassakin leivässä on käytetty pohjana Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika -leipää. Se on herkullista ja mehevää valmiiksi viipaloitua vuokaleipää, jonka valmistuksessa on käytetty täysjyvävehnää, -ruista, -kauraa ja -spelttiä. Suutuntuma on mukavan rouheinen ja maku täyteläinen. Vaalean Täysjyvän Taika sisältää kuitua 6,2 % ja on lisäaineeton ja laktoositon. Täysjyvää leivässä on 68 % ja leivän painosta 42 %. Ei siis huono valinta jos olet vaaleamman leivän ystävä.

Sitten käärittiin hihat ja hyödynnettiin sunnuntain mahtava kevätaurinko siirtämällä ruokapöytä ikkunan eteen ja aloittamalla hauskanpito.

LÄMMIN VUOHENJUUSTO-MANSIKKA-PEKONILEIPÄ

4 viipaletta Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika -leipää
2 rkl pehmeää voita
80 g maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa
100 g pehmeää vuohenjuustoa
2 tl ruokaöljyä
puolikas punasipuli renkaina
4 mansikkaa viipaleina
4-6 siivua kypsää pekonia
2 siivua kalkkunaleikettä tai keittokinkkua
2 kourallista rucolanversoja tai versosekoitusta
4 tl balsamicoa

Paista pekonit 200 asteisessa uunissa leivinpaperin päällä rapeiksi. Kuumenna pannulla öljy ja kuullota miedolla lämmöllä punasipulit pehmeiksi ja makeiksi.

Asettele leipäviipaleet työtasolle ja voitele ne voilla. Käännä viipaleet ja levitä kahdelle viipaleelle tuorejuustoa ja toiselle parille vuohenjuustoa.

Lisää vuohenjuuston päälle mansikkaviipaleita, punasipulia ja pari teelusikkaa balsamicoa.
Asettele tuorejuustoleiville siivut kalkkunaleikettä ja pari kolme siivua rapeaa pekonia.

Käännä tuorejuustoleipä vuohenjuustoleivän päälle ja laita leivät kuumalle kuivalle pannulle tai voileipägrilliin kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean pinnan. Pannulla paistaessa toki leipiä pitää käännellä. Halkaise lämpimät leivät veitsellä vinottain ja nauti välittömästi.

 

Meillä palanpainikkeena oli raikasta Pink Rain -jääteetä.

Nälkä kasvoi tottakai siinä stailauksen ja kuvauksen tuoksinassa ja kaverin ilmeestä saattoi nähdä että makuelämys oli täydellinen. Aika nappisuoritus siis! Myös kuvista välittyy sunnuntaibrunssin leppoinen tunnelma, jossa kumpikin nautti kunnon \”ruokapornon\” kuvaamisesta täysin rinnoin.

 

 

Seuraavaksi tarjoilin sitten hieman erilaisen makuelämyksen, joka oli kaverillekin uusi tuttavuus. Trendikäs passionhedelmä on uusi sitruuna ja sai nyt makuparikseen raikkaan kylmäsavulohen ja tietysti Vaalean Täysjyvän Taika -leivän.

LOHEN JA PASSION TAIKAA

4 siivua Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika -leipää
150 g kylmäsavulohiviipaleita
100 g maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa
puolikas punasipuli ohuina viipaleina
2-3 kypsää passionhedelmää

 

Levitä kullekin leipäviipaleelle reilu kerros tuorejuustoa. Asettele pinnalle ilmavasti kylmäsavulohisiivuja ja punasipulirenkaita. Halkaise passionhedelmät ja lusikoi lohen pinnalle hedelmälihaa sienineen. Tällä kerralla vähemmän ei ole enemmän 😉
Nauti välittömästi ja kiireettä.

 

 

Näissä leivissä jos missä on taikaa! Arvelimmekin kaverin kanssa että usealle passion rouskuvat siemenet voivat tulla järkytyksenä, mutta niissä juuri piileekin tuon reseptin juju. Rouhea leipä, makean suolainen raikas lohi ja eksoottisen kirpeä passion rouskuvine siemenineen. Ihan täydellistä nautintoa parhassa seurassa!

Taikaa, iloa ja naurua oli koko sunnuntai täynnä yhdessä tekemisen ja herkuttelun merkeissä. Saattaapa olla että saan itsekin kokea jonkun yllätyksen lähiaikoina…

Kuten kuvista näkyy, kaksikko on kokeillut tyyliä jos toistakin…

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: