Uuden vuoden juhlintaan olin valinnut pakastimessani olleen hirvenpaistipalan, jonka olin saanut Museokadun sienikummiltani Elisalta ja säästänyt sitä jotain erityistä reseptiä varten.
Muutamaa päivää ennen h-hetkeä minulla ei ollut vielä mitään hajua, mitä lihasta tekisin. Selailin ideoita jääpaistista lähtien, mutta vasta ajatus nyhtöhirvestä sytytti.
Lihasta ei oikein ottanut selvää mikä kohta se oli. Oletin kuitenkin sen olevan jokin paistin pääpala.
Ei sitten muuta kuin liha sulamaan hitaasti jääkaappiin ja kohti tuntematonta.
Reseptin perustana on itse tehty barbeque-kastike. Uskomatonta mutta totta, tällainen mausteinen kastike toimii todella hyvin riistan kanssa.
Kastike on todella tuhtia kamaa ja sopii tietysti käytettäväksi myös grillaukseen yms.
BARBEQUE-KASTIKE (5 dl)
1/4 sipulia hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl voita
2,5 dl ketsuppia
1,25 dl siideriviinietikkaa
2,5 dl vettä
2 rkl hunajaa
2 tl ruokosokeria
1 rkl suolaa (tai savusuolaa)
1 rkl rouhittua mustapippuria
1 tl chilihiutaleita
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl Tabascoa
0,5 tl cayenepippuria
Sulata voi kasarissa ja kuullota sipulia keskilämmöllä kunnes se pehmenee. Kuullotuksen loppupuolella lisää valkosipuli mukaan kuullottumaan. Lisää loput ainekset ja hauduta matalalla lämmöllä 1 tunti. Anna jäähtyä ja säilytä jääkaapissa.
Sitten on aika tehdä hirvelle pintamausteseos.
PINTAMAUSTESEOS NYHTÖHIRVELLE
3 rkl paprikajauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl ruokosokeria
1 rkl sinappijauhetta
3 rkl karkeaa merisuolaa
Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja pyörittele liha seoksessa taputellen sitä joka puolelle. Käytä sulatettua tai tuoretta lihaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Tähän saakka kaikki menikin oikein mallikkaasti. Aaton vastaisena yönä päätin laittaa paistin uuniin yöksi ja säästää siten aikaa aaton muilta kiireiltä. Laitoin uuniin lämmöksi 80 astetta ja otin esiin Sarpanevan patani.
NYHTÖHIRVI
n. 500 g hirvenlihaa pintamaustettuna
2 dl barbecue-kastiketta
1 dl vettä
2-3 dl kolajuomaa
Liemiainekset pataan ja hirvi perään. Kansi päälle ja uuniin.
Tässä vaiheessa painuin itse pehkuihin.
Heräsin klo 10 ja marssin keittiöön vain huomatakseni, että uunin näytössä lukee OFF! Mitä helvettiä!! En edes tajunnut, että uunissani on aikakatkaisu ellen laita sitä ajastukselle. No sinänsä ihan kätevä toiminto, muttei juuri nyt. Katsoin padan sisään ja näin kivikovan lihaklimpin lillumassa punertavassa nesteessä. Ajattelin, ettei tästä kyllä ikinä tule syömäkelpoista.
No ei siinä mitään, uuni päälle ja tällä kerralla 150 asteeseen. Pari desiä lisää kolaa haihtuneiden tilalle ja pata uudelleen uuniin!
Sillävälin tein kaali-sellerisalaatin:
KAALI-SELLERISALAATTI
0,5 kerä valkokaalia
150 g juuriselleriä raastettuna
2 porkkanaa
2 kevätsipulia
1 punainen chili
1 prk creme fraichea
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl Dijon Ancienne -sinappia
1 rkl siideriviinietikkaa
1 sitruunan mehu
hyppysellinen sokeria
0,5 tl sellerinsiemeniä tai sellerisuolaa
1 tl shirachaa
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
Valuta turkkilaisesta jogurtista ylimääräinen vesi esim. siivilässä tai suodatinpaperin läpi.
Suikaloi kaali ohuiksi siivuiksi vaikka mandoliinilla tai juustohöylällä. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja hienonna kevätsipuli sekä puhdistettu chili.
Kastiketta varten sekoita valutettu jogurtti, creme fraiche, sinappi, etikka, sitruunamehu, sokeri, shiracha ja sellerinsiemenet keskenään.
Sekoita ainekset keskenään kookkaassa kulhossa ja lisää lehtipersilja. Anna tekeytyä huoneenlämmössä 30 minuuttia tai 1 tunti kylmässä.
Päivää oli siinä vierähtänyt jo tovi ja kello näytti kolmea. Olin jo ehtinyt käymään kaupassakin aiemmin ja ostamaan vararuokaakin illaksi, mikäli liha menisi plörinäksi.
Kokeilin lihaa ja sehän oli jo alkanut talttua! Vielä pari tuntia ja se meinasi hajota nostettaessa. Oli siis aika ottaa hirvi uunista.
Revi liha suikaleiksi kahta haarukkaa käyttäen. Voit lisätä lihan joukkoon hieman paistolientä tuomaan lisää mehukkuutta ja makua.
Lämmitä halkaistu sämpylä tai pala haluamaasi leipää, esim ciabattaa.
Annostele leivälle ronskisti salaattia sekä nyhtöhirveä ja nauti!