Ensinnäkin pahoitteluni, etten ole päässyt päivittämään blogia viimeaikoina, mutta työ on juoksuttanut miestä ympäri maailmaa. Jostain on se ruokarahakin vielä revittävä. Tätä kirjoittelen myös työmatkaltani Piemontesta Italiasta.
Viime lauantaina palasin Istanbulista samoista hommista ja lähdin melkein samantien ystäväni kanssa kohti Hietalahden kauppahallia. Alunperin olimme menossa illastamaan jo käsitteeksi muodostuneeseen Fat ramen -ravintolaan, mutta illasta muodostui odotettua hauskempi kokonaisuus, koska hallisa oli meneillään toista kertaa lauantaisin vietettävä Musaa ja maistelua -tapahtuma.
tarjolla on hallin täydeltä maisteluannoksia, tuote-esittelyitä monipuolisen musiikin siivittämänä. Ja väkeä olikin liikkeellä sankoin joukoin. Tuskin olen koskaan nähnuy hallia niin täynnä. Tapahtuma onkin jo niin suosittu, että kannattaa mennä paikalle ajoissa, jos meinaa saada jostain paikan itselleen. Selkeästi tällaiselle toiminnalle on tilausta. Musaa ja maistelua on myös ehdolla Helsingin ruokakulttuuripalkinnon saajaksi tänä vuonna.
Musaa ja maistelua -tapahtuma Facebookissa
Hetken siinä kiertelimme ja otimme aperitiiviksi sampanjalasilliset ennenkuin siirryimme Fat Ramenin parvelle nauttimaan neljän ruokalajin illallista. Itselläni ei ollut mitään ennakko-odotuksia ruoan suhteen, joten kokonaisuus yllätti sitäkin enemmän.
Kokonaisuus oli kuitenkin erinomainen! Tulen vierailemaan Fat Ramenissa useamminkin! http://fatramen.fi
Ja vierailkaa ihmeessä Musaa ja maistelua tapahtumassakin. Kauppahallimme kaipaavat juuri tällaista pöhinää.