Etusivu » Herkulliset punajuuricannellonit

Herkulliset punajuuricannellonit

Kirjoittaja: kulinaari
punajuuricannelonit

Sana “cannellone” on italiaa ja tarkoittaa suomeksi “suurta ruokoa tai lehdykkää”. Esikeitetyt suorat cannelloni-pastaputket valmistetaan durumvehnäjauhosta ja vedestä. Putket ovat aika paksuja, joten ne on helppo täyttää. Cannelonien sisään voi laittaa esimerkiksi jauhelihaa, broileria, kalaa tai kasviksia, jonka jälkeen ne paistetaan uunissa esimerkiksi tomaattijuustokastikkeella peitettynä.

Silmiin osui uudessa Maku-lehdessä punajuuricannellonien resepti. Itse olen suuri punajuuren ystävä, joten heti piti päästä kokeilemaan tätä herkkua, jossa maistuu sadonkorjuu ja syksy. Tein kuitenkin joitakin muutoksia reseptiin, jotta se olisi enemmän oman makuni mukainen. Vaihdoin mm. sulatejuuston ricottaan, koska se mielestäni kunnioittaa italialaista ruokaperinnettä paremmin. Ja itseasiassa maistuukin paljon paremmalta.

PUNAJUURICANNELLONIT

16 kpl  cannelloni pastaputkia
500 g punajuuria
3 kotimaista omenaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
125 g ricotta-juustoa

kastike:
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kirkastettua voita tai öljyä
6 dl maitoa
125 g ricotta-juustoa
1/2 tl suolaa
hiven muskottipähkinää
valkopippuria

pinnalle:
Mozzarella-emmentalraastetta

Kuori omenat ja punajuuret sekä raasta molemmat. Hienonna sipulit ja kuullota paistokasarissa kuumassa öljyssä. Lisää raasteet ja paista hetki kokoajan sekoittaen. Lisää mausteet ja hauduta kannen alla 15 minuuttia. Mikäli nestettä on kertynyt liikaa, anna hautua ilman kantta hetken aikaa. Lisää ricotta-juusto ja maista. Säädä maku ja anna jäähtyä.

Täytä pastaputket joko pientä lusikkaa apuna käyttäen tai käytä isoa pursotin pussia. Suosittelen tätä jälkimmäistä lämpimästi. Varsinkin näin sotkevan raaka-aineen kanssa 🙂 Täytä pursotinpussi täytteellä, solmi kiinni ja leikkaa kärjestä sopiva pala. Pussilla täyttäminen sujuu leikiten.

Kastiketta varten lämmitä voi teflonkasarissa. Lisää jauhot ja kypsennä hetki mutta älä ruskista. Lisää maitoa parissa erässä hyvin sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää ricotta-juusto ja mausta. Maista ja kaada vuokaan täytettyjen pastaputkien päälle. Kastikken tulee peittää putket kauttaltaan. Ripottele pinnalle hieman mozzarella-emmentalraastetta. Paista 200 asteessa 25 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: