Sanoivat uutisissa, että varmin kevään merkki ovat satamiin ilmestyvät veneidenlaittajat. Niin kuoriutui Hiljakin eilen talvisuojastaan pressun alta sylelemään kevätaurinkoa. Vähän kyllä ihmeteltiin sitä, miten ensimmäinen lasku vedetään näin tiukalla aikataululla, ettei edes vedet ole satamassa auki kahta viikoa ennen laskua. Tulee hieman kiire kunnostustöiden kanssa, kun lämpötilat on piirun verran sallittujen maalaus- ja vahausolosuhteiden alapuolella ja kaverikin on toisella puolella maailmaa enimmän osan ajasta. Noh… eilen saimme öljyt vaihdettua ja vähän pohjaa rapsuteltua. Tänään menee ainakin myrkkymaalit pohjaan, vaikka mikä olisi. Pestään, vahataan ja siivotaan sitten seuraavat pari viikkoa.
Illalla oli kuitenkin taas hyvää ruokaa pöytä pullollaan. Alkuun pieni amuse-bouche ruisleivästä, majoneesista, wasabista ja muikunmädistä.
Alkuruokana kampasimpukkaa ja maa-artisokkapyree, päällä aavistus avokadoöljyä ja mustapippuria.
Herkullinen klassikkokastike, joka sopii erityisesti kalaruoille, mutta myös erinomaisesti tuoreen parsan kanssa. Kastiketta on myös helppo muokata lisäämällä siihen mm. yrttejä.
2 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl hienonnettua salottisipulia
1 dl kermaa
150 g pehmeää, suolatonta voita
suolaa
valkopippuria
Keitä kasarissa kokoon valkoviini, johon olet lisännyt sipulin. Jatka kunnes puolet nesteestä on jäljellä. Lisää kerma ja jatka keittämistä, kunnes puolet nesteestä on jäljellä. On makuasia, siivilöitkö tässä vaiheessa sipulit pois. Laita liesi hyvin miedolle lämmölle ja lisää 150 g voita ja vatkaa tasaiseksi. Anna kiehua hiljalleen vielä hetki välillä sekoitellen. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Kastikkeesta on myös reseptiversio, jossa käytetään viinietikkaa, muuta omasta mielestäni etikka puskee liikaa läpi lopullisessa kastikkeessa.