Etusivu » Epäonninen eka kerta

Epäonninen eka kerta

Kirjoittaja: Kulinaari
hollandaisekastike

Kaivoin keittokirja kokoelmastamme yhden paksuimmista, \”Mestarit keittiössä\”. Välillä on mukava vaikka selailla reseptejä ja katsella kuvia. Huomio kiinnittyi kuitenkin pariin perusohjeeseen, joita en ollut vielä koskaan tehnyt itse alusta asti. Toinen näistä oli hollandaisekastike. Ohjeena näyttää ihan kohtuu helpolta, mutta totuus olikin sitten jotain ihan muuta… Tyttären kanssa päätimme tehdä heti ekalla kerralla muunnettua versiota eli béarnaisekastikkeen. Ja niinhän siinä kävi, että kastike juoksettui (jopa pariin kertaan). Kaikki meni itseasiassa hyvin siihen saakka, kun saimme kastikkeen valmiiksi. Kastike oli tosi kaunista, paksua ja kiiltävää. Ohjeessa kuitenkin käskettiin pitää kastike lämpimänä vesihauteessa. Siinä se sit leikkas kiinni… uudella keltuaisella siitä selvittiin, mutta sama oli edessä taas kohta. Noh… ainakin kastike maistui hyvältä.

Edessä oma annokseni lohimedalgongeilla ja taaempana tyttären tiikerirapu versio.

Béarnaisekastikkeelle piti tietysti löytää sopivat kaverit annoiksen kokoamiseksi. Itse en ollut pitkään aikaan laittanut kalaa. Tytär ei kalaa syö, joten se on siksi jäänyt vähemmälle laitolle. Hän syö kuitenkin äyriäisiä, joten päädyimme ratkaisuun, jossa annos on muuten sama, mutta minulla kalaa ja hänellä tiikeriravunpyrstöjä.
Lisukkeeksi päätin tehdä oman helpon versioni ratatouillesta. Se perinteinen on aika suuritöinen.

HOLLANDAISEKASTIKE (6 dl)

2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl vettä
1 tl rouhittua valkopippuria
4 munankeltuaista
250 g suolatonta voita (kirkastettuna)
1/2 sitruunan mehu
suolaa
hyppysellinen cayenepippuria

Pane viinietikka, vesi ja valkopippurirouhe pieneen paksupohjaiseen kasariin ja kiehauta. Alenna lämpöä ja anna seoksen poreilla hiljaa minuutin ajan eli kunnes sitä on jäljellä noin 2/3 (2,5 rkl).
Ota kattila levyltä ja anna jäähtyä. siivilöi sitten neste lämmönkestävään kulhoon. Lisää munankeltuaiset viinietikkaseokseen ja vatkaa ne sekaisin.
Nosta kulho hiljalleen poreilevan vesikattilan päälle. Kulhon pohjan pitäisi olla juuri vedenpinnan yläpuollella. Vatkaa seosta 5-6 minuuttia eli kunnes se sakenee kermaiseksi ja tasaiseksi.
Aseta kulho kostutetulle pyyhkeelle. Lisää kirkastettu voi seokseen hitaasti ohuena nauhana kokoajan vatkaten eli kunnes kastike on paksua ja kiiltävää. Lisää joukkoon sitruunamehu ja mausta kastike suolalla, valkopippurilla ja cayenella. Tarjoa heti.

Béarnaisekastiketta varten silpputaan n. 2 rkl tuoretta rakunaa tai 1 rkl kirveliä ja 1 rkl rakunaa. Etikkaseokseen lisätään salottisipuli.
——————————————————-

RATATOUILLE

1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
2 sipulia
250 g miniluumutomaatteja (tai tavallisia tomaatteja 4-5 kpl)
Tuoreita yrttejä: rakunaa, timjamia, salviaa, basilikaa, meiramia…
suolaa
pippuria

Viipaloi munakoiso parin sentin viipaleiksi. Asettele leivinpaperin päälle ja ripottele pinnalle suolaa. Itketä siivuja 30 min. ja pyyhi pinnalle noussut kosteus talouspaperilla pois. Käännä viipaleet ja toista. Pilko siivuy isoiksi paloksi
Kalttaa paprikat ja tomaatit. Leikkaa paprikat suurehkoiksi paloiksi. Pienet tomaatit voi puolittaa. Isoista tomaateista poistetaan sisus ja käytetään vain malto. Pilko kesäkurpitsa ja lohko sipuli.
Lämmitä öljyä pannussa ja ruskista ensin munakoisopalat, sen jälkeen erikseen kesäkurpitsapalat. Sen jälkeen paista kevyesti sipulilohkoja, lisää paprikapalat ja tomaatti. Lopuksi lisää munakoiso ja kesäkurpitsa palat pannuun. Lisää hienonnetut yrtit, suola ja pippuri. Sekoita ja kaada uunivuokaan. hauduta 200 asteessa 20 minuuttia.
—————————————————

Jälkiruoaksi päätimme kokeilla aitoja amerikkalaisia pannukakkuja. Olen viimeksdi syönyt aitoja sellaisia 10 vuotta sitten Las Vegasissa. Arkistossa on ihan kunnon ohjekin, mutta päätimme kokeilla ensin, miltä niiden kuuluu näyttää ja maistua OIKEASTI. Siksi turvauduimme aitoon Mississippi Belle Pancake mixiin ja tietysti pannukakkusiirappiin. Aivan taivaallisen hyvää!

Jos joltain löytyy hyvä aitojen amerikkalaisten pannukakkujen ohje, niin otetaan ilomielin vastaan 🙂

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: