Uusista perunoista ja raakamakkaroista syntyy helposti maistuva pyttipannu vaikka muurikka- tai paistinpannulla. Raakamakkaroita voi vaihdella makunsa mukaan mausteisempiin tai miedompiin. Sopivan suolaista helleruokaa joka tapauksessa!
MAKKARAPYTTIPANNU (4:lle)
600 g pieniä uusia perunoita hyvin pestyinä
1 sipuli hienonnettuna
150 g HK Amerikan pekoni lastuja
1 pkt (280 g) HK Maakarit Livarnon Luigi -raakamakkaroita paloiteltuna
1 pkt (260 g) HK Maakarit Krakovan Wojtek -raakamakkaroita paloiteltuna
4 kpl kananmunia
hieman rasvaa paistamiseen
mustapippuria myllystä
Keitä perunat mielellään jo edellisenä päivänä ja anna jäähtyä. Tällöin perunat pysyvät napakampina. Puolita perunat ennen paistamista. Paista erikseen paloitellut makkarat esimerkiksi paistokattilassa ja laita syrjään odottamaan. Ruskista samalla pannulla pekonit. Ruskistuksen loppuvaiheessa lisää sipuli ja kuullota. Lisää perunat jatkaen paistamista, kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää lopuksi makkarat.
Paista toisella pannulla kananmunat pienessä määrässä rasvaa. Laita ne pyttipannun päälle ja tarjoile.
Lisukkeena maistuvat vaikkapa maustekurkut.
2 kommentia
Säilykepunajuuria pyttipannun kera. Sinappia ja itse laitan vielä ketsuppia. Täytyykin ostaa jotain herkkumakkaroita ja tehdä pyttipannua pitkästä aikaa. Näyttää niin herkulliselta. Milla
Säilykepunajuuria pyttipannun kera. Sinappia ja itse laitan vielä ketsuppia. Täytyykin ostaa jotain herkkumakkaroita ja tehdä pyttipannua pitkästä aikaa. Näyttää niin herkulliselta. Milla