Viikonloppuna teimme sunnuntaipaistia marinoidusta possunniskasta ja Miki kokeili sen seuraksi näitä herkullisia parmesaanikuorrutettuja paahdettuja perunoita, joiden tyylisen ohjeen hän bongasi jostain ulkomaisesta ruokaohjelmasta.
Näistä taisi tulla kertaheitolla meidän lempilisäke, koska ne ne ovat myös helppo valmistaa. Mausteitakin voi muokkailla omaan makuun ja ruokaan sopivaksi.
Possunniskan marinointiin ja kypsennykseen löydät lyömättömän hyvän ohjeen aiemmasta North Carolina Style Pulled Pork -reseptistäni täältä. Leikkaat vain lihan siivuiksi repimisen sijaan.
Parmesaaniperunoista löytyy blogista myös hieman toisenlainen versio. Kannattaa kokeilla sitäkin!
MIKIN PAAHDETUT PARMESAANIPERUNAT
8 kiinteää perunaa (Nicola)
vettä
suolaa
50 g voita sulatettuna
1/4 tl valkopippuria myllystä
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 tl paprikajauhetta
2 tl sipulijauhetta
0,5 tl valkosipulijauhetta
2 dl parmesaaniraastetta
2 dl parmesaaniraastetta
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Kuori, paloittele ja keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta.
Sekoita voisulan joukkoon mausteet ja anna seoksen tekeytyä muutama minuutti, jotta sipulijauheet ehtivät hiukan turvota. Kaada voi-mausteseos perunoiden päälle kattilaa ja sekoita varovasti lastalla, jotta perunat maustuvat kauttaaltaan. Lisää perunoille parmesaaniraaste ja sekoita vielä varovasti.
Levitä perunat paperoidulle uunipellille ja paahda uunin yläosassa noin 15-20 minuuttia, kunnes perunat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.
Tarjoile välittömästi.