Vappuna syödään perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia. No ei tässä taloudessa – ainakaan sitä perinteistä einesversiota. Makkarat ovat pääsääntöisesti Wotkinsin tai Helsingin makkaratehtaan laatutavaraa. Ei suurten lihatalojen kuraa. Ja valmiita perunasalaatteja ei näiden seinien sisäpuolelle tuoda. Jotain rajaa nyt sentään!
Vapun illallinen aloitettiin ihanassa ilta-aurigossa Cavalla ja mansikoilla. Vielä aika hyviä mansikoita täytyy myöntää.
Illalliseksi Wotkinsin mini bratwursteja ja Sörkannakkeja sekä hieman muunneltu versio lämpimän perunasalaatin reseptistäni. Lautasella myös hieman Isännän salaattia ja Kotisinappia.
LÄMMIN PERUNA-AVOKADOSALAATTI
0,5 dl kapriksia
1/2 punasipuli
1 kypsä avokado
1 kevätsipulin varsi
1 varsisellerin varsi
0,5 dl majoneesia
mustapippuria
suolaa
Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Leikkaa hieman jäähtyneet perunat isohkoiksi lohkoiksi. Viipaloi punasipuli mahdollisimman ohueksi siivuksi. Mikäli käytät pieniä kapriksia, hienonna niitä hieman. Jos käytät suuria varrellisia kapriksia, poista varret ja leikkaa siivuiksi. Poista avokadon kivi, kuori ja kuutioi. Hienonna kevätsipuli ja varsiselleri. Laita kaikki aineet kulhoon ja sekoita varovasti salaatiksi. Maista ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Majoneesin voi korvata myös öljyllä.
Kyytipoikana kunnon saksalaista olutta: Weihenstephaner Vitus