Kirkas perunasalaatti resepti on julkaistu blogissa alunperin joulukuussa 2015. Päätin ottaa sen uudelleen julkaisuun samalla kun tein reseptivideon Kulinaari Instaan ja YouTube-kanavaan. Inspiraation tähän reseptiin sain eräällä työmatkallani lentokoneessa tarjotusta…
perunasalaatti
-
-
JuomatLihasalaattiViini
Lämmintä parsa-perunasalaattia ja ankkaa portviinikastikkeella
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariLaitettiin kaksi sesongin herkkua samaan kun ukko toi kauppareissulta parsanipun ja kotimaisia uusia perunoita. Aika kallisarvoisia palleroita vielä tässä vaiheessa, mutta kerrankos sitä herkutellaan. Mies teki näistä kädenkäänteessä herkullisen lämpimän…
-
ÄyriäisetJuomatKalaLeivontaLihaPikkusuolaisetsalaatti
Herkullinen vappu buffa ja raikkaat alkoholittomat juomavinkit
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKaupallinen yhteistyö Vinic Finlandin kanssa. Matala-alkoholiset ja alkoholittomat juomat sekä juomasekoitukset ovat nostaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Myös tarjonta on monipuolistunut kysynnän myötä ja markkinoille on tullut monia mielenkiintoisia tuotteita, kuten…
-
KakkuLihaPikkusuolaisetsalaattiViini
Perunasalaattikakku nakeilla tarjoilee vappuperinteitä retrohengessä
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariPerunasalaatti on yksi perinteisimmistä vappuruuista. Itsellänikin se on ollut erilaisina versioina aina tarjolla, milloin nakkien ja milloin lihapullien kanssa. Mieheni perunasalaattiresepti on perua hänen Amerikan vuosiltaan ja on ylivoimaisesti parasta…
-
KasvisruokaPikkusuolaisetsalaatti
Pasta-perunasalaattia kaikella rakkaudella ja perunahaaste
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTästä muodostui toden totta kummallisten reseptien viikko. Ensin tomaattikakkua, joka olikin suurmenestys ja nyt pastaa ja perunaa samassa salaatissa. Hulluhan se on kun pilaa hyvän perunasalaatin pastalla ja päinvastoin. Pyörittelinkin…
-
KalaPikkusuolaisetsalaatti
Ruokaisa helppo savulohi-perunasalaatti
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariPerunasalaatilla on aina paikkansa niin isompien kuin pienienkin juhlien noutopöydässä. Tällä kerralla tein savulohella höystetyn version ja perunana käytin valmista pariisinperunaa, jota saa markettien vihannesosastolta. Kätevää ja nopeaa ilman hävikkiä.…