Päätettiin sitten päästää itsemme edes yhtenä päivänä hieman helpommalla ja tehdä poronkäristystä. Ensin oli suunnitelmissa tehdä niitä mun lihapullia, mutta kauppareissulla mieli muuttui sataan kertaan ja lopulta päädyttiin poroon. Ohjehan on…
majoneesi
-
-
Carpaccio on italialaisperäinen alkuruokalaji. Se on yleensä kypsentämätöntä naudanlihaa, joka on leikattu ohuenohuiksi siivuiksi. Kastikkeena on mausteinen öljykastike. Ruokalaji on suhteellisen nuori, tosin syntyaika vaihtelee lähteiden mukaan 1930-luvusta 1950-luvulle, ja…
-
Ihan hävettää miten vähän olen valmistanut kalaa ja miten huonolla mallila on sen käsittelyn taito. Kalaan ja kalastamiseen kun kuitenkin liittyy omassakin elämässä niin paljon hyviä muistoja. Ehkä parhaimmat muistot…
-
Venla aloitti lukion myötä myös saksan opiskelun. Alunperin uuden kielen piti olla ranska, mutta koska kakkoskoti sijaitsee Zurichissä, oli Venlan mielestä käytännöllisempää vaihtaa kieltä. Lisäksi suunniteltujen jatko-opintojen kannalta saksasta on enemmän…
-
Lauantai-illallisen alkuruoaksi Venla valmisti raikkaan ja herkullisen jokirapusalaatin. JOKIRAPUSALAATTI 1 kerä/ruukku rapeaa lehtisalaattia (esim. Romaine) 1/2 ruukkua Lollorossoa tai muuta värikästä salaattia nippu rucolaa n. 10 mini luumutomaattia 1/2 kurkkua…
