Etusivu » Viherpippurilla maustettu maksapatee juhlapöytään

Viherpippurilla maustettu maksapatee juhlapöytään

Kirjoittaja: Kulinaari
Maksapatee viherpippurilla

Meillä maksapatee on melkein aina kuulunut joulupöytämme herkkuihin. Toisinaan se on ollut perinteistä maalaispateeta naudasta ja possusta ja toisinaan esimerkiksi ankanmaksasta valmistettua.

En kuitenkaan ole muistaakseni koskaan tehnyt sitä itse alusta asti, joten nyt oli korkea aika kokeilla.  Tutkin erilaisia reseptejä netistä ja keittokirjoista, mutta melkein kaikissa käytettiin broilerinmaksaa, jota en halunnut itse käyttää. Myös valmistusmetodeissa oli vaihtelua. Tarkoituksen oli kuitenkin uunissa kypsennettävä versio.

Maksapatee viherpippurilla

Sopiva reseptipohja löytyi lopulta mieheni ruotsinkielisestä Rutiga Kokboken -keittokirjasta. Siinä käytettiin kunnon rehellisiä vanhan ajan raaka-aineita kuten naudan maksaa ja sian silavaa. Ennen ei teuraselämistä tuhlattu mitään osa, vaan kaikki käytettiin hyödyksi. Vielä tänä päivänäkin näitä saa silavaa mm. lihakauppiaalta kauppahallista.

Maustimme tämän maksapateen muun muassa äskettäin hankkimillamme säilötyillä viherpippureilla, joista olemme jo pariin otteeseen tehneen mm. kastiketta. Vaikka viherpippuria onkin pasteijamassassa melko reippaasti, kannattaa muiden mausteiden, kuten neilikan kanssa olla varovainen. Neilikan maku puskee helposti läpi liian voimakkaana. Voit käyttää myös kokonaisia kuivattuja viherpippureita.

Maksapatee sai ylleen vielä herkullisen puolukkakuorrutuksen, joka antaa pikantin happamanmakean säväyksen.

Valmistuksessa on omat niksinsä, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoista!

Maksapateen seuraksi käyvät esimerkiksi suolaiset keksit, Tinskun saaristolaisleipä ja joululimppu.

Mitäpä olisi joulu ilman äidin maksalaatikkoa!

Maksapatee viherpippurilla

You may also like

1 kommentti

Pirita Petronella Pennanen 19/12/2021 - 16:52

Tätä teen asap! 🙏❤️

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: