Kevään suurimman juhlan kunniaksi piti tietysti leipoa iloisen keväinen pääsiäiskakku. Pohjana on perinteinen käpykakun resepti, jota olen käyttänyt myös joulukakussa. Reseptistä saa hilloja ja mausteita muuttamalla sopivan kakun ympäri vuoden.…
Hillo
-
-
JälkiruokaLeivonta
Raikas veriappelsiini juustokakkupiirakka
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariVeriappelsiinin sesonki on varsin lyhyt, kestäen tammikuusta maaliskuuhun. Happaman makeista hedelmistä kannattaakin ottaa kaikki ilo irti. Itselläni alkoi taas vaihteeksi jauhopeukaloa kolottaa siinä määrin, että hain kaupasta pari pussia vesiappelsiineja…
-
Postaan tämän äidin uunijuusto reseptin uudelleen vuosien takaa blogiarkistosta. Se oli itselleni ensimmäinen kerta kun edes maistoin uunijuustoa ja yllätyin todella iloisesti. Sanottakoon etten ollut koskaan ollut lämpimien maitopohjaisten ruokien…
-
KasvisruokaLeivonta
Laskiaisen kuohkea ja suklainen nyhtöpulla
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTämän laskiaisen herkuiksi valmistuu pari hieman erilaista leivonnaista, joista ensimmäinen on tämä jaettavaksi sopiva suklainen nyhtöpulla, joka täytetään perinteiseen tapaan hillolla tai mantelimassalla sekä runsaalla määrällä kuohkeaa kermavaahtoa. Kumpi on…
-
LihaPikkusuolaiset
Viherpippurilla maustettu maksapatee juhlapöytään
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariMeillä maksapatee on melkein aina kuulunut joulupöytämme herkkuihin. Toisinaan se on ollut perinteistä maalaispateeta naudasta ja possusta ja toisinaan esimerkiksi ankanmaksasta valmistettua. En kuitenkaan ole muistaakseni koskaan tehnyt sitä itse…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Raikas kesäinen kuningatarmoussekakku vähemmällä sokerilla, myös gluteeniton
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTeki taas pitkästä aikaa leipoa jotain ja mikä sopisikaan paremmin kuin raikas kesäinen ja markaisa kakku. Koska kaappien kesäsiivous odottaa loman alkajaisiksi, päätin hyödyntää samalla pakettien loppuja. Yksi sellainen oli…