Kaupallinen yhteistyö Floran kanssa.
Arkiruokailu haukkaa leijonan osan viikon ruokaostoksista ja niillä valinnoilla on myös suuri vaikutus ympäristömme kannalta. Pienetkin arjen vihreät teot ovat merkityksellisiä ja suosimalla Floran kasvipohjaisia ruoanvalmistustuotteita et joudu tinkimään mausta tai muistakaan ominaisuuksista. Postaus on toteuttettu kaupallisessa yhteistössä Floran kanssa.
Mikä on sinun bravuuri arkiruokasi? Mihin reseptiin tartut silloin kun päässä ei työpäivän jälkeen liiku mikään ja vatsa huutaa ruokaa. Itselläni se on lihapyörykät ja kermakastike joko perunamuusin tai pastan kera. Teen pyöryköitä usein samalla vaivalla isomman satsin, josta riittää myös työlounaaksi tai pakkaseen.
Tältä kulmalta lähdin pohtimaan omia arjen pieniä vihreitä tekoja – miten lisätä kasvisten ja kasvipohjaisten raaka-aineiden käyttöä tutuissa arkiklassikoissa – mausta tinkimättä. Samoin arjen vihreitä tekoja ovat ruoan valmistaminen isommissa erissä ja ruokahävikin minimointi.
Arjessa ja juhlassa mukana jo 50 vuotta
Floran on ollut osa suomalaista arkea ja juhlaa yhtä kauan kuin itsekin olen tepastellut täällä eli vuodesta 1969. 50-vuotiaita siis kumpikin. Yksi lapsuuden makumuistoni liittyykin mummolassa nautittuihin Floralla voideltuihin paahtoleipiin.
Alusta saakka Floran perustana ovat olleet laadukkaat kasvipohjaiset raaka-aineet ja vuosikymmenien kuluessa tuoteperhe on laajentunut levitteistä juokseviin rasvoihin sekä ruoka- ja vispikermatuotteisiin.
Juhlavuoden kunniaksi kasvipohjaisten Flora Ruoka-, Vanilla-, Kuohu- ja Vispi -tuotteiden pakkaukset muuttuvat uudelleen suljettaviksi. Helposti avattava ja suljettava pakkaus vähentää ruokahävikkiä ja avattu pakkaus säilyy kylmässä jopa 5 vuorokautta. Pakkaus on myös kokonaan kierrätettävä. Huuhdo tyhjä pakkaus, litistä, laita korkki kiinni ja laita kartonginkeräykseen.
Kasvipohjaisen ruoanlaittotuotteen käyttö on myös terveydelle parempi valinta. Flora Ruoka -tuoteperheen tuotteet sisältävät 30 % vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin perinteiset ruokakermat.
Floran Kokin salaisuus -juokseva rasvasekoitus löysi tiensä keittiööni jo vuosia sitten, koska se sopii minunlaiselleni paljon paistavalle kotikokille kuin nenä päähän. Loistava paistotulos kovissakin lämpötiloissa ja räiskymättömyys ovat ehdottomat plussat. Voiöljy antaa täyteläistä makua, joka korostui tässä reseptissä erityisesti miedonmakuisen kesäkurpitsapastan kanssa.
Katso kaapit ennen kauppareissua
Tässä reseptissä käytin myös \”mitä kaapista löytyy\” -ajattelua, joka auttaa vähentämään ruokahävikkiä ja samalla tulee käytyä kylmä- ja kuivakaapit läpi tehokkaasti. Toinen tehokas tapa ruokahävikkiä vastaan on suunnitelmallisuus. Tee kerralla parin kolmen päivän ruoat tai ota ruokaa myös työluonaaksi. Toisaalta voi myös tehdä ruokaa kerralla vain sen verran mitä kerralla syö.
Kermakastike on oma bravuurini, jonka teen aina lihapyöryköidenkin kanssa. Floran Kuohu 26% sain ihan saman kermaisen täyteläisen koostumuksen kuin perinteisellä kuohukermallakin.
KASVISPYÖRYKÖITÄ, KESÄKURPITSAPASTAA JA KERMAKASTIKETTA
kasvispullat:
2,5 dl keitettyä riisä, couscousia, burguria, quinoaa tai perunaa
1 dl cashew- tai pekaanipähkinöitä
2 valkosipulin kynttä paloiteltuna
380 g (1 prk) kikherneitä valutettuna
0,75 dl parmesaaniraastetta
1 dl kikhernejauhoa
1 dl Flora Ruoka 15% -ruokakermaa
2 rkl pieniä kapriksia tai aurinkokuivattua tomaattia
1 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua persiljaa
1 tl sipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl kanelia
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 rkl punaista currytahnaa
0,75 dl korppujauhoja
Lämmitä uuni 190 asteeseen.
Laita monitoimikoneeseen leikkuuterä ja kulhoon ensin keitetty riisi tai vastaava, pähkinät sekä valkosipuli ja pyöräytä tasaiseksi massaksi.
Lisää loput ainekset ja sekoita pulssitoiminnolla, kunnes saat tasaisen massan. Mikäli massa tuntuu liian kuivalta voit lisätä hieman Flora-ruokakermaa tai Flora Kokin salaisuus -juoksevaa rasvaseosta.
Ota massasta 1,5-2 ruokalusikan verran ja pyöritä palloksi kostutetuin tai öljytyin käsin. Levitä pullat uunipellille jossa on voideltu leivinpaperi. Paista pullia 30 minuuttia, kääntäen pullat paiston puolivälissä.
kermakastike:
3 rkl Flora Kokin salaisuus -juoksevaa rasvaseosta
0,5 dl vehnäjauhoja
5 dl kuumaa vettä
1,5 dl Flora Kuohu 26%
2 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
1 tl sinappijauhetta
mustapippuria myllystä
Kuumenna kasarissa rasva ja sekoita huolellisesti joukkoon jauhot. Ruskista seosta kokoajan sekoittaen varoen etteivät jauhot pala. Kun jauhot ovat saaneet kunnolla väriä, lisää kuumavesi samalla voimakkaasti vatkaten. Anna kastikkeen kiehua hiljaisella tulella ja jauhojen kypsyä noin viisi minuuttia. Lisää Flora Kuohu 26% sekä mausteet. Maista ja säädä maku tarvittaessa. Mikäli kastike tuntuu liian paksulta, lisää hieman Flora Kuohua tai kuumaa vettä.
kesäkurpitsaspagetti:
2-3 pientä kesäkurpitsaa
Flora Kokin salaisuus -juoksevaa rasvaseosta
suolaa
Pese kesäkurpitsat ja leikkaa pitkiksi ohuiksi suikaleiksi. Helpoiten se onnistuu tarkoitukseen suunnitellulla jättimäistä teroitinta muistuttavalla leikkurilla. Voit myös leikata kesäkurpitsan veitsellä ohuiksi viipaleiksi jotka leikkaat vielä pitkittäin suikaleiksi. Pehmeät siemeniä sisältävät keskiosat voi jättää käyttämättä.
Kuumenna paistinpannulla rasvaseos ja kääntele kesäkurpitsasuikaleita pannulla kunnes ne ovat lämmenneet. Mausta suolalla ja tarjoile välittömästi.
16 kommentia
Poikaystäväni kanssa tykkäämme kovasti falafeleista, ja tämä vaikuttaa ihanalta reseptiltä kotiin, kiitos!:) Mukavan muuntautuva myös, esim perunan/bulgurin/riisin ym suhteen. Kiitos reseptistä ja kivoja kesäpäiviä!:)Idahttp://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
I have read so many articles regarding the blogger lovers except this article is genuinely a fastidious piece of writing,keep it up.
Ꮐreat site yoᥙ've got һere.. It's hard to find еxcellent writimg likе yours these days.І reaⅼⅼy appreciate indcividuals like you! Take care!!
I like the valuable information you provide in your articles. I'll bookmark your weblog and check again here regularly.I'm quite sure I'll learn plenty of new stuff right here!Best of luck for the next!
I do not even know how I stopped up right here, but I thought this put up was great. I don't know who you might be however definitely you're going to a famous blogger if you are not already.Cheers!
Attractive section of content. I just stumbled upon your blog and in accession capital to assert that I acquire in fact enjoyed account your blog posts.Any way I'll be subscribing to your feeds and even I achievement you access consistently fast.
Hello There. I found your blog using msn. This is a really well written article. I will be sure to bookmark it and come back to read more of your useful information. Thanks for the post.I'll definitely return.
Fantastic site. Plenty of helpful information here. I am sending it to a few buddies ans additionally sharing in delicious.And certainly, thanks on your effort!