Etusivu » Jauheliha-punajuurikastike

Jauheliha-punajuurikastike

Kirjoittaja: Kulinaari
Jauheliha-punajuurikastike

Välillä resepti-ideat tulevat aika ihme paikoista kuten tähänkin maukkaaseen arkiherkuun. Sattumalta katselin Suomen huutokauppakeisaria telkkarista ja siellä keisari Palsanmäki mainitsi lempiruoakseen jauheliha-punajuurikastikkeen. Itse en ollut moista koskaan tehnyt mutta se kuulosti sen verran hyvältä että päätin kokeilla tehdä jotain vastaavaa. Oma lähtökohtani on ihan perusarkinen jauhelihakastike jonka maustan hienonnetulla säilykepunajuurella sekä kapriksella. Ajattelin Palsanmäen karsastavan eksoottisempia mausteita joten kastikkeessa on käytetty perinteisiä mauste- ja valkopippuria, valkosipulia ja lihalientä.

Tämän reseptin myötä löysin myös uutta käyttöä munaleikkurille, jolla oli kätevää hienontaa pienet säilykepunajuuret. Ensin siivuiksi, kääntö ja vielä suikaleiksi.

JAUHELIHA-PUNAJUURIKASTIKE

400 g sika-nauta jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
300-400 g punajuurta mausteliemessä hienonnettuna
0,5 dl vehnäjauhoja
3-4 dl lihalientä
0.5 tl jauhettua maustepippuria
1 tl valkosipulijauhetta
valkopippuria myllystä
3-4 rkl kapriksia

Ruskista jauheliha ja lisää sipuli noin ruskistuksen puolivälissä jatkaen ruskistusta kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää jauhot ja jatka ruskistusta vielä hetki. Lisää kuuma lihaliemi hyvin sekoittaen ja mausta mauste- ja valkopippurilla ja valkosipulilla. Lisää hienonnettu pinajuuri ja anna hautua viitisen minuuttia. Lisää vielä kaprikset, mausta ja säädä maut kohdalleen.

Tarjoile keitinperunoiden kera.

 

You may also like

4 kommentia

Nimetön 14/05/2016 - 04:36

Huh huh, onpas sinulla upeita kuvia ympäri blogia!Mahtavaa viikonloppua!

Vastaa
Nimetön 14/05/2016 - 08:16

Kiitos!

Vastaa
Nimetön 14/05/2016 - 04:36

Huh huh, onpas sinulla upeita kuvia ympäri blogia!Mahtavaa viikonloppua!

Vastaa
Nimetön 14/05/2016 - 08:16

Kiitos!

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d