Välillä tuntuu, että kokkaamisesta syntyy ihan turhan paljon jälkipyykkiä. Tietysti kyse on pitkälti myös oman työskentelynsä järjestelystä, mutta toisinaan myös reseptien monimutkaisuudesta. Vastikään tuli vastaan kuitenkin resepti, joka on arkisen…
Pinaatti
-
-
gluteenitonKasvisruoka
Pinaattipedillä hyydytetyt aamiaismunat
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä aamiaisherkku on ollut kokeiltavien reseptien listalla siitä lähtien kun bongasin sen turkkilaisen hotellin aamiaispuffetissa yli vuosi sitten. Pelkkien maku- ja visuaalisten muistojen varassa sitten vaan kokkaamaan! Eihän tämä toki…
-
Työkaveri luki iltapäivälehdestä, että Saarioisten maksalaatikko pitää edelleen kärkisijaa suomalaisten suosimien einesten listalla. Vähänkö on surullista! Tosin siitä virisi keskustelu, että jos mittaus perustuu puhtaasti myyntiin, niin silloin jää huomioimatta, että…
-
Turkinlomalta jäi sentään jotain ruokakulttuuriakin muistoksi. Tiedä sitten kuinka periturkkilaista se on. Muutamalla aterialla oli nimittäin tarjolla mehevää pinaattipaistosta, jossa oli mukana paprikaa ja sipulia. Yksinkertaista ja maukasta. Kerran aamupalalla…
-
BroilerigluteenitonKastikesalaatti
Luovaa kokkailua itämaisin maustein
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariRuoanlaitto on parhaimpina päivinä vähän niinkuin oma leipätyönikin. Aamulla koneen avatessa ei tiedä mitä päivän päätteeksi on saanut aikaiseksi. Suunnitelmat, aikataulut, prioriteetit saattavat heittää totaalista häränpyllyä. Siinä se viehätys ehkä…
-
Olin jo viime viikonloppuna suunnitellut tekeväni ravioli con spinaci eli pinaatti ja ricottatäytteisiä taikinatyynyjä. Inspiraationa toimii eräs hienoimmista kokoelmani keittokirjoista, Toscana herkut – makumatka Italian sydämeen. Sen on kirjoittanut ja…