Piti valmistaa vasikan entrecotesta salmiboccaa, mutta eihän siellä kaupassa mitään salviaa sitten ollut. Ei siinä mitään. sovellettiin sitten jotain muuta. Myös lisukkeen kanssa tuli vähän tenkkapoo. Päätettiin kokeilla jotain ihan…
Hunaja
-
-
Kaapissa oli jo pitkään lojunut iso pussi kuorittuja pistaasipähkinöitä. Useasti mietin miten niitä voisi hyödyntää muutenkin kuin naposteluun ja leivontaan. Jossain olin aikoja sitten törmännyt pistaasikuorrutettuihin broilerinfileisiin, mutten kuollaksenikaan muistanut…
-
Ankka on ehdottomasti yksi lempiraaka-aineistani. Fenkolia taas tulee käytettyä liiankin vähän. Nuo kaksi sopivat yhteen kuin valettu ja appelsiini antaa ruoalle hienon aromin. Samalla tuli testattua Sveitsintuliaisina saamani Alessin puinen…
-
Työpäivät vähenee ja loma lähenee. Pitihän sen veneen sähköjärjestelmänkin sitten sanoa sopimus irti juuri viikko sitten. No onneksi sentään ajoissa ennen reissun lähtöä. Saatiin kerhon sähkömies katsomaan missä vika piilee,…
-
Kuten jo aiemmin kerroin, voitin Weberin Q200 kaasugrillin sopivasti grillikauden kynnyksellä. Tänään päätin sitten oikein kunnon grilliruoan makuun kun päätin kokeilla ekaa kertaa itsetehtyä grillikylkeä. Tänään oli koulujen päättäjäispäivä ja…
