Etusivu » Ihastuttavat mureat kesäkukka pikkuleivät

Ihastuttavat mureat kesäkukka pikkuleivät

Kirjoittaja: Kulinaari
mureat kesäkukka pikkuleivät

Olin vakaasti päättänyt että tänä kesänä lomailen myös blogin osalta, mutta huomasin ettei tässä kotona oikein ollut mitään järkevää tekemistä ja siivotakaan ei jaksa loputtomiin. Kelit ovat olleet myös vähän koleat, joten sisällä puuhailu ei ole harmittanut pätkääkään.

Asiassa on sekin puoli, että kesälomalla on aikaa testailla kaikenlaista aikatauluista välittämättä ja valoa riittää pitkälle iltaan. Luonnonvalo on ylellisyys, jota pitkän pimeän talven keskellä kaipaa kipeästi.

Sadepäivän ratoksi laitoin siis taas Kitchen Aidini laulamaan, koska satuin törmäämään kuvaan pikkuleivistä, joissa oli käytetty kuivattuja kukkia taikinaa maustamaan. Tai enemmänkin ne toimivat hauskana kesäisenä koristeena, sillä eiväthän ne juuri miltään maistu kuivattuina. Itselläni sattui myös olemaan sopivasti käsillä Mimisin kuivattuja kukkia, joten pääsin helposti testailemaan reseptiikkaa.

Mimis kuivatut kukat -sekoitus sisältää pelargonian, sarviorvokin, kehäkukan, samettikukan ja ruiskaunokin lehtiä. Olen kirjoittanut kuivatuista kukista sekä maustetuista suolatuotteista aiemminkin. Kukat sopivat mainiosti myös suolaisiin ruokiin.

 

Katso myös nämä herkulliset kakkureseptit, jotka koristelin Mimisin kukilla.

 

 

 

Pikkuleipiin saa helposti kukkaista aromia lisäämällä luomuruusu- tai luomuappelsiininkukkavettä, joita löytyy suurimpien markettien leivontahyllystä tai esim. Ruohonjuuresta.

Nämä todella mureat pikkuleivät ovat hauska lisä kesäiselle kahvitarjottimelle tai juhliin.
Kuvan upean pitsilautasen löysin Terraviivasta vieraillessani Turussa ja muitakin aarteita lähti mukanani Helsinkiin. Niitä tulee näkymään stailauksissa heti sopivan tilaisuuden tullen.

 

MUREAT KESÄKUKKA PIKKULEIVÄT (n. 40 kpl)

340 g pehmeää voita
2,5 dl tomusokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhoa
4 g (1 prk) Mimis kuivattuja kukkia
2-3 tl luomuruusu- tai luomuappelsiininkukkavettä

Uuninlämpö 165 astetta

Laita pehmeät voi kuutiot yleiskoneen kulhoon ja sekoita litteällä vatkaimella noin puoli minuuttia. Lisää tomusokeri ja sekoita kunnes ainekset ovat juuri sekoittuneet.

Sekoita keskenään vehnä- ja mantelijauhot ja lisää koneen käydessä taikinaan. Lisää myös kuivatut kukat sekä ruusu- tai appelsiininkukkavesi. Annostele varovasti, sillä aromi saattaa olla yllättävän vahva. Taikina on pehmeää ja murenevaista.

Ota puolet taikinasta ja taputtele jauhotetulla pöydällä hieman vajaan sentin paksuiseksi levyksi ja ota levystä muotilla pikkuleipiä ja aseta ne paperoidulle uunipellille. Pikkuleivät leviävät hieman, joten jätä 2-3 senttiä tilaa niiden väliin. Itse käytin halkaisijaltaan 5 sentin ympyrämuottia.

Paista pikkuleivät uunin keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullankeltaisia, mutta älä anna niiden ruskistua pinnaltaan. Ota uunista ja siirrä leivinpaperin avulla pöydälle jäähtymään. Pikkuleivät ovat uunista otettaessa hyvin pehmeitä ja hauraita, mutta kiinteytyvät jäähtyessään.

Vinkki: kuivattujen kukkien tilalla voit käyttää myös pakastekuivattua vadelmaa ja mansikkaa. Kukka pikkuleipien mausteeksi sopii myös kuivattu mesiangervonnuppu, jossa on hieman karvasmantelia muistuttava aromi.

Mimis kuivatut sekä syötävät kukat saatu tuotenäytteenä

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: