Perjantai oli meikäläiselle oikein koettelemusten täyteinen päivä. Eilen lohjennut poskihammas nimittäin piti saada paikattua pikimmiten. No hyvinhän se hammaslääkärillä käynti lopulta meni, puudutuksen avustuksella. Kun työpäivän jälkeen marssin ruokakaupan kautta,…
muhennettu kanttarelli
-
-
Paahdettua munakoisoa, naudanfileepihvi ja kanttarellimuhennosta. Tämän yksinkertaisemmaksi ei lisäke juuri tule. Testattu on ainakin pihvin kaverina, mutta toimii yhtälailla kalankin kanssa tai osana maukasta kasvisateriaa. PAAHDETUT MUNAKOISOT1 munakoiso per syöjäoliiviöljyäsuolaa…
-
Viikonloppu on ollut yhtä säntäilyä paikasta toiseen. Veneen varustelu lomapurjehdusta varten on ollut täydessä käynnissä. Ostoslistat ovat taas kilometrin pituisia ja tietenkään yhdestä kaupasta ei saa kaikkea tarvittavaa. Mikähän siinä…
-
JälkiruokaKasvisruokaLiha
Tie lautaselle kulkee sydämen kautta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTaannoin eräs ystäväni kertoi Lähi-idässä vallitsevasta kiehtovasta ajattelutavasta. Siellä puhdas juomavesi ei ole itsestäänselvyys ja sitä noudetaan pitkienkin matkojen takaa. Koska tarjolle laitetun juomaveden eteen on nähty paljon huolenpidollista vaivaa…
-
Itsenäisyyspäivän illallinen koostuu tänään tietenkin suomalaisista mauista ja raaka-aineista. Iltaa vietetään perinteisesti sytyttämällä kaksi kynttilää klo 18 ja seuraamalla itsenäisyyspäivän vastaanottoa presidentinlinnasta. Naisten iltapukumuodin arvostelua unohtamatta! Alkuun kotimaisesta kurpitsasta tehtyä samettista…
-
“Ratsumies, Op. 32 on Aulis Sallisen säveltämä ooppera, joka sai ensi-iltansa Savonlinnan oopperajuhlilla 17. kesäkuuta 1975. Sen libreton on kirjoittanut akateemikko Paavo Haavikko. Teos sävellettiin alun perin Olavinlinnan 500-vuotispäivien kunniaksi…