Viime viikonloppuna vierailin Viini ja Ruoka 2019 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Minut oli kutsuttu vierailemaan muun muassa DeliDelin osastolle, jossa oli maisteltavana hieno kattaus ranskalaisia herkkuja oliiviöljyistä oliiveihin, tryffelituotteista pateisiin, hilloihin…
Jälkiruoka
-
-
gluteenitonJälkiruokaKasvisruoka
Täyteläinen kurpitsajäätelö ilman jäätelökonetta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariVuosiin en ole tehnyt kotona itse jäätelöä. Johtuneeko osittain siitä, että suunnittelin toistakymmentä vuotta työkseni jäätelöpakkauksia. Ehkä kuitenkin enemmän siitä, että olen kokenut sen jotenkin suuritöisenä jäätelökoneineen kaikkineen. Vuosi sitten…
-
Leivonta
Omena galette eli rustiikki ranskalainen maalaisomenapiirakka
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariBlogin alkutaipaleen postauksissa on monta helmeä, jotka ovat jääneet unohduksiin ja hakukoneiden ulottumattomiin. Tuolloin kirjoittelin juttujani itselleni ihan vain tekemisen ilosta. Eivät olleet hakukonenäkyvyys tai mikään muukaan ohjaamassa kirjoittamista ja…
-
gluteenitonJälkiruokaJuomat
Toffeekermalikööri pannacottaa ja kinuskia
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKaapissa oli pyörinyt parisen vuotta bloggaajaillallisilta mukaan saatu pieni Dooley´s toffeekermalikööripullo. Näistä kermalikööreistä itselleni tule aina mieleen nuoruus, 80-luku ja Bailey´s. Dooley´s kermalikööri on toffeenmakuista ja itseasiassa oikein hyvää, vaikken…
-
gluteenitonJälkiruoka
Limeposset ja blogin 8-vuotissynttärit
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTänään tulee 8 vuotta täyteen bloggailun parissa. Erityiskiitos kuuluu tietysti kaikille teille lukijani. Syksy tuo tullessaan uusia hauskoja juttuja, jotka näkyvät aikanaan myös blogissa. On aina kiva lähteä oppimaan uutta…
-
JuomatKalaKastikeKasvisruokaLeivontaLihaRavintolatsalaattiViini
Kesäisiä reseptejä ja drinkkejä bloggaajien kokkikoulussa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKesäkuinen maanantai-ilta Helsingin Torikortteleissa oli täynnä naurua ja puheensorinaa kun kymmenen Indieplacen ruoka- ja lifestylebloggaajaa kokoontui Gohan Wine Bariin Tabascon ja Maldonin järjestämään kokki- ja drinkkikouluun. Postaus on toteutettu kaupallisessa…
