Taas pärähti mittariin lisää vuosia. Päivä oli harvinaisen lämmin ja myös kiireinen leipomuksineen kaikkineen. Siksi ajattelin pikkuisen säästää itseäni tuon illallisen kanssa. Mausta ei kuitenkaan tarvinnut tinkiä tälläkään kertaa. Ekaa…
Balsamico
-
-
KalaKastikeKasvisruokaPikkusuolaisetRisottosalaatti
Italiaa lautasella: Mustekalasalaatti, lohta, parsarisottoa ja appelsiinivoi.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariVuosia sitten tarttui työmatkalta Italiasta mukaan tämä loistava alkuruoka. Kesti myös tovin, ennenkuin löysin Helsingistä yhtä hyviä mustekaloja kuin ne italialaiset. Mutta Stockkan Herkusta nekin löytyivät palvelutiskiltä. Kuinkas muuten. Periaatteessa oljyssä…
-
KasvisruokaLiha
Karitsan parikyljyksiä juhlan kunniaksi!
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariOlin ennen lomia hankkinut Citydealin kautta 20 eurolla 50 euron lahjakortin Hakaniemen hallin Hakkaraisen lihaliikkeeseen. Diili piti lunastaa elokuun loppuun mennessä ja kiirehän tässä meinasi taas tulla. Maanantaina siis suuntasin…
-
Työpäivät vähenee ja loma lähenee. Pitihän sen veneen sähköjärjestelmänkin sitten sanoa sopimus irti juuri viikko sitten. No onneksi sentään ajoissa ennen reissun lähtöä. Saatiin kerhon sähkömies katsomaan missä vika piilee,…
-
Perjantai ja viikonloppu. Siihen lisätään vielä kaunis aurinkoinen kesäilta, terassi ja grilli. Olisi sääli pilata kokonaisuus jollain valmiiksi marinoiduilla roiskeläppäpihveillä, tai ylipäätään keinotekoisilla mauilla. Kaunis kesäilta vaatii konstailematonta kesäruokaa: puhtaita…
-
BroilerigluteenitonKastikesalaatti
Luovaa kokkailua itämaisin maustein
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariRuoanlaitto on parhaimpina päivinä vähän niinkuin oma leipätyönikin. Aamulla koneen avatessa ei tiedä mitä päivän päätteeksi on saanut aikaiseksi. Suunnitelmat, aikataulut, prioriteetit saattavat heittää totaalista häränpyllyä. Siinä se viehätys ehkä…
