Ei tullut itse lähdettyä aikanaan mukaan cupcake-buumiin, kun en ole niin noiden makeiden perään itse koskaan ollut. Päätin kuitenkin koittaa lähestyä asiaa suolaisten leivonnaisten kulmasta. Nämä ruokaisat muffinit ovat tuhdin pekonisia ja…
mozzarella
-
-
KasvisruokaLeivontaPikkusuolaiset
Pakkasesta sienet piirakaksi. Sieniretki-quiche.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariJatketaan vielä tovi pakkasen tyhjentämisellä sienistä. Uusi sato nousee jo kohisten. Olen jo aikaisemminkin tehnyt sienipiirasta tällä muunneltavalla quiche-reseptillä. Nyt käytin sulattamani loput mustatorvisienet, suppilovahverot ja lampaankäävät. Pikkuisen pekonia messiin…
-
Calamata-oliiveja, kylmäsavulohta, tuoretta basilikaa, parmesaania ja sipulia. Jääkaappiin oli taas kertynyt jos jonkinmoista purkin- ja paketinloppua. Osa oli myös ruokakuvauksista ylijääneitä vihanneksia ja lihatuotteita. Lisäksi veneeltä kannettiin kotiin kassillinen lomaruokien loppuja.…
-
KasvisruokaLeivontaLihaPikkusuolaiset
Pizzaa grillissä
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTulipa tuossa taannoin mieleen kokeilla paistokiviä myös kaasugrillin kanssa. Ja nimenomaan pizzanpaistossa. Että josko sitä sais auttenttisen rapean kiviuunipaiston siihen pohjaan. Varmuuden vuoksi tehtiin toinen satsi uuniin ja toinen pelkästään…
-
KalaKasvisruoka
Yrttigratinoitua kukkakaalia ja paistettuja ahvenia
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTaas oli kalatiskillä niin nättiä ahvenfilettä, että pakko oli ottaa mukaan. Fileille nätti ja maukas ruishunnutus ja pannuun. Ahvenen seuraksi syntyi kukkakaalista yrttigratinoitu herkkulisuke. YRTTIGRATINOITU KUKKAKAALI1 kg kukkakaaliavoita tai Oivariinia…
-
gluteenitonKasvisruoka
Superherkulliset juustouuniperunat
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariFacebookissa osui ruokasivuilla eteeni vallan mainio lisäkeresepti, jota oli pakko päästä heti kokeilemaan. Juustouuniperuna päätyi edelliskertaisen Chateaubriandin seuraksi ja toimi tehtävässään varsin hienosti. Tämä lisäke on myös oivallinen tapa käyttää…
