Herkullisen arkiruoan tekemiseen ei tarvita kuin muutama hyvä raaka-aine ja puolisen tuntia aikaa. Kikherneistä ja tuoreesta pinaatista syntyy kädenkäänteessä maistuva lisäke tai jopa pääruoka ja broilerin rintafileistä paahdettuna sweet &…
Lisäke
-
-
gluteenitonKasvisruoka
Sisilialainen munakoiso caponata
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä herkullinen perinteinen sisilialaisresepti sopii hieman jäähtyneenä niin crostinien kanssa nautittavaksi alkupalana kuin lämpimänä lisukkeena kanalle, lihalle ja kalalle. SISILIALAINEN MUNAKOISO CAPONATA (5:lle) 500 g munakoisoa, 1,5 sentin kuutioina 0,5…
-
Liha
Marokkolaiset lammaslihapullat harissan ja couscousin kera
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariOlin suunnitellut pääsiäisen ruoat siten, että lammasta syötäisiin mahdollisimman monissa eri muodoissa. Koska startti oli eurooppalaisittain bistrotyyliin, olikin jo aika siirtyä mausteisempiin makumaailmoihin Pohjois-Afrikkaan ja Marokkoon. Rakastan tuon alueen mausteita…
-
Pääsiäistä tuskin voi kuvitella ilman lammasta muodossa tai toisessa. Tänä pääsiäisenä sitä oli meillä todellakin tarjolla hyvinkin luovina versioina. Koska en ole liiemmin lampaanpaistin ystävä, on listalla ollut aina enemmän…
-
Tässä onkin vierähtänyt jo tovi, etten ole kirjoittanut mitään. Tauolle oli ihan hyvä selitys, sillä muutin juuri uuteen kotiin ja pakkaaminen, muutto ja kaiken paikalleen laitto on ottanut oman aikansa.…
-
KastikeLihasalaatti
Naudan ulkofilepihviä, latva-artisokkatapenadea ja fenkolisalaattia
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä ilta ansaitsi mielestäni vähän jotain parempaa. Huomenna menen tilaamaan uuteen kotiini kaikki tärkeimmät huonekalut; sohvan, sängyn patjoineen, ruokapöydän ja tuolit. Ensimmäisiä askeleita uudessa luvussa elämässäni. Mitään huonekaluja en ota…
