Viimeksi kun taas leivoin ikisuosikkiamme, Kaija-tädin peltilihapiirakkaa, tuumailin että mukavantuntuisesta kuoritaikinasta saisi varmasti myös oivallista leipää. Ja saihan siitä. Sehän muistuttaa oikeastaan pitkälti perinteistä focacciaa. Perustaikinasta leivottu peltileipä on upean…
Leipä
-
-
Harjoitukseni hapanjuurileivonnan saralla jatkuvat. Koska viimeksi käyttämäni leivontametodi vaikutti hieman työläältä halusin testata toista löytämääni tapaa, joka ei vaadi ihan niin pitkää aikaa, eikä edes vaivaamista. Ainoastaan kevyttä taikina kääntelyä.…
-
KasvisruokaLeivontaPikkusuolaisetVegaaninen
Kaurainen peltileipä syntyy kädenkäänteessä
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämä mukavan pehmoinen kaurainen peltileipä on nopeatekoinen ja helppo resepti sopii vaikka lasten kanssa leivonnan harjoitteluun. Sopivasti ainesten mittailua, sekoittelua ja taikinan taputtelua. Mikä parasta kättensä jälkeä pääsee maistelemaan nopeasti!…
-
KakkuKasvisruokaLeivonta
Mehevät Banana Bread ja muffinit tuorejuustokuorrutuksella
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariBanaanit rantautuivat Pohjois-Amerikan markkinoille 1870-luvulla ja otti aikansa ennen kuin niitä alettiin käyttää raaka-aineena jälkiruoissa ja leivonnassa. Banana Bread eli banaanileipä ilmestyi amerikkalaisiin keittokirjoihin 1930-luvulla ruokasoodan ja leivinjauheen yleistyessä leivonnassa.…
-
LeivontaLihaPikkusuolaiset
Täytetty leipäpitko on nerokkaan herkullinen pikkusuolainen
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTämän hauskan reseptin tarina vie neljän vuoden taakse, jolloin leivoimme ystävien kesken valmiista leipätaikinasta kaikenmoisia herkkuja ja samalla syntyi tämä ihan mahtava ohje, joka ansaitsi ihan oman postauksen. Koska kyseistä…
-
Pataleivät syntyvät kotikeittiössä helposti ja niihin saa vaihtelua käyttämällä erilaisia jauhoja ja lisäämällä taikinaan kaurahiutaleita, leseitä, siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja yrttejä tai marjoja. Olin saanut erilaisia oluita maisteltavaksi ja sitä lähti…