Omatekoinen appelsiinimarmeladi on helppotekoinen ja hieno ruokalahja tai tuliainen. Olen joka joulu antanut mieheni äidille purkin marmeladia, koska hän käyttää sitä aamuisin leivän päällä. Mieluiten appelsiinista tai muista sitruksista tehtyä.…
hillosokeri
-
-
gluteenitonKasvisruokaSäilöntäVegaaninen
Helppo kumkvattimarmeladi oman puun sadosta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariHemmottelin itseäni taannoin parvekepuutarhaan ostamallani kumkvattipuulla eli kääpiösitruksella, jollaista olin himoinnut jo vuosia. Sitruspuiden sukuinen kumkvatti kukkii upeasti tuoksuen keväästä alkukesään, jonka jälkeen muodostuvat pienet, noin 10 g painoiset soikeita…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Raikas kesäinen kuningatarmoussekakku vähemmällä sokerilla, myös gluteeniton
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTeki taas pitkästä aikaa leipoa jotain ja mikä sopisikaan paremmin kuin raikas kesäinen ja markaisa kakku. Koska kaappien kesäsiivous odottaa loman alkajaisiksi, päätin hyödyntää samalla pakettien loppuja. Yksi sellainen oli…
-
gluteenitonKasvisruokaSäilöntäVegaaninen
Kesän helpoin kirsikkahillo
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKirsikka-aika on parhaimmillaan ja pakkohan tuoreista hedelmistä on keittää satsi herkullista hilloa. Se maistuu upean raikkaalta vaikka leivän päällä ja sopii myös leivontaan ja jälkiruokiin. Tämä hillo päätyy kirsikka-ananaskeikaustäytekakkuun, jossa…
-
gluteenitonJälkiruoka
Jälkiruoka kuin kesän viimeinen tuulahdus.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariViikonlopun illallisen päätti raikkaan kirpeä jälkiruoka, johon sain raparperit samasta puutarhasta kuin omenatkin. Kiitos Enni! Aika kipakoita olivatkin nämä kauden viimeiset varret.Tästä taitaakin tulla yksi oma kestosuosikkini, koska resepti on…
-
gluteenitonJälkiruokaKasvisruokaMuutVegaaninen
Oi ihana elokuu
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariElokuu alkoi melkein yhtä lämpimänä kuin kulunut kesä oli. Onneksi keli hieman viileni ja vettäkin saatiin kohtuu paljon, koska omenasato meinasi jäädä laihanlaiseksi. Olin taannoin kysellyt yhdeltä parhaista ystävistäni,…