Syyskuun puolivälissä pyrähdin minilomalle toiseen kotikaupunkiimme Zurichiin. Tosin niissä merkeissä viimeistä kertaa, koska parempi puolisko muuttaa takaisin töihin Suomeen. Olo oli tietysti vähintäänkin haikea, sillä Zurichin koti oli mielettömän ihana,…
Ruokamatkat
-
-
Hieman haikein mielin valmistettiin viimeisiä yhteisiä aterioita Zurichin kodin keittiössä syyskuun puolivälissä. Onneksi reissu oli suunniteltu niin täyteen kaikkea odottamisen arvoista ohjelmaa, ettei apeuteen jäänyt hirveästi aikaa. Tuloiltana menimme kuitenkin…
-
Syyskuun puolivälissä tein pienen syyslomareissun Sveitsiin Zurichiin, jossa toinen kotimme on sijainnut muutamat viime vuodet. Suuntasimme kaupungista viikonlopuksi etelään Zermattiin, mutta perjantain aamupäivän vietimme ihan toisenlaisessa maailmassa. Noin 30 asteen…
-
Ruokamatkat
Pentterispesiaali 6: Gullkronan savuahvenia Pensarissa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariJos jollakin paikalla Saaristomerellä on brändi, se on Gullkrona. Se on ollut jokakesäinen satamapaikka niin kauan kuin itse olen purjehtinut. Yhden perheen omistama satama on kaunis ja äärettömän viihtyisä. Joitain…
-
Ruokamatkatsalaatti
Pentterispesiaali 5: Pihviä Högsårassa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariIllan alkuruoka Meille sattui oikein mukava \”ei niin kuuma\” kesäpäivä Högsåran vierailulle. Lounas ja perinteiset kakkukahvit tietysti Farmors Caféssa, josta jo aiemmin kirjoitinkin. uimarannalla Näkymä saunan terassilta Illallinen tuttuun tapaan…
-
BroileriRuokamatkat
Pentterispesiaali 4, Yrttejä ja kookoskanaa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariAivan lyömätön vinkki veneelle on ottaa mukaan mahdollisimman kattava valikoima tuoreita yrttejä. No ettämiten niitä sitten säilyttää, kun tilaa on muutenkin niukalti. Itse säilytämme kaikki vihannekset ja hedelmät koreissa sitloodassa.…
