RAPEAKSI PAISTETTUA LIHAA JA VIHANNEKSIA
400 g possun ulkofilettä, kinkkua tai kassleria
marinadi:
0,5 dl soijaa
1 rkl sherryä
1 tl sokeria
1 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
lisäksi:
0,5 dl maissiöljyä
250 g varsiselleriä
2 isoa porkkanaa
2 sipulia
2 tuoretta vihreää chiliä
2 tuoretta punaista chiliä
1 rkl seesamiöljyä
suolaa
1. Leikkaa liha poikkisyin hyvin ohuiksi viipaleiksi ja viipaleet edelleen tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Laita lihat kulhoon, mittaa marinadin ainekset lihojen päälle, sekoita ja anna maustua pari tuntia (tänään puolisen tuntia)
2. Puhdista kasvikset ja leikkaa kaikki ohuiksi tikuiksi.
3. Lämmitä 2 rkl öljyä wokissa ja pikapaista chilejä puoli minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää muut kasvikset ja pikapaista edelleen noin 2 minuuttia. Nosta kasvikset pois reikäkauhalla ja jätä toiseen astiaan odottamaan.
4. Laita pannuun loppu öljy ja kuumenna se hyvin kuumaksi. Pikapaista lihat kahdessa erässä tummiksi ja rapeiksi. Sekoita koko ajan.
5. Yhdistä kaikki aineet wokissa, mausta suolalla ja halutessasi seesamiöljyllä, tuo tarjolle kuumana.