Ystävänpäivä lähestyy ja kehittelin hieman erimallisen mantelimassalla kuorrutetun juustokakun. Se on lisäksi liivatteeton ja gluteeniton. Nimesin kakun Ystävyyden ympyräksi, vaikka voisihan sitä kutsua myös “Rakkauden renkaaksi”. Ukkoni antoi sille ihan…
vadelmahillo
-
-
JälkiruokaLeivonta
Legendaariset Aleksanterinleivokset
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariAleksanterinleivos on klassikko josta useilla on selkeä makumuisto. Itsellä sellaista ei ollut, joten kun mieheni pyysi minua niitä leipomaan, jouduin turvautumaan moniin erilaisiin lähteisiin. Mieheltäni tuli yksi selkeä ohje –…
-
JälkiruokaKakkuLeivonta
Perinteinen kinuskikakku kruunaa kahvipöydän, myös gluteeniton
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariLeivoin ensimmäistä kertaa itse perinteisen kinuskikakun. Miten se olikin jäänyt kokeilematta kaikki nämä vuodet. Viikonloput ovat olleet jostain kumman syystä täynnä ylimääräistä aikaa sisätiloissa, joten ajattelin kokeilla tämän kakun pois…
-
Tämän vuoden pääsiäiskakku kasattiin klassisen käpykakun muodon ja makumaailman ympärille. Hyvä sokerikakkupohja, hieman vadelmahilloa ja reilusti voikreemiä! Kuorrutukseen käytin nyt sokerimassaa, koska sitä sattuneesta syystä sattui olemaan käsillä. Itse en…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Se oikea Prinsessakakku, myös gluteenittomana
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariPrinsesstårta eli prinsessakakku on rakastettu ruotsalaisklassikko, jonka valmistus onnistuu helposti myös kotona. Kakku koostuu sokerikakkupohjasta, vaniljakreemillä maustetusta kermavaahdosta, vadelmahillosta sekä marsipaanikuorrutuksesta, joka on perinteisesti vihreä, mutta myös muun värisiä kuorrutuksia…
-
Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta. Runebergintorttuja näin kaupassa jo joulukuussa. Tuntuu että sesonkileivonnaiset tulevat kauppaan aina vain aikaisemmin. Runebergintorttuna tuntemamme leivoksen kehitti alunperin porvoolainen kondiittori Lars Astenius.…