En ole mikään superhyvä peruspullan leipoja, joten sitä tulee tehtyä melko harvoin. Tämä alunperin BBC Good Foodin kinuskiomena-teemoitettu bostonpulla sai kuolahanat aukeamaan sen verran pahasti, että pakkohan se oli kokeilla.…
toffee
-
-
gluteenitonJälkiruokaJuomat
Toffeekermalikööri pannacottaa ja kinuskia
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKaapissa oli pyörinyt parisen vuotta bloggaajaillallisilta mukaan saatu pieni Dooley´s toffeekermalikööripullo. Näistä kermalikööreistä itselleni tule aina mieleen nuoruus, 80-luku ja Bailey´s. Dooley´s kermalikööri on toffeenmakuista ja itseasiassa oikein hyvää, vaikken…
-
gluteenitonLeivontaMakeiset
Vanhan ajan lakritsitoffeet
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariNäiden ihanien vanhan ajan lakritsitoffee-karamellien resepti on mukailtu Pärlans konfektyr -liikkeen keittokirjasta, jonka hankin vieraillessamme Tukholman Södermalmilla sijaitsevassa liikkeessä vuosi sitten. Pärlans huokuu 30- ja 40-lukujen nostalgiaa sisustuksesta henkilökunnan ulkoasuun…
-
KakkuLeivonta
Toffee-omenajuustokakku syksyn juhlahetkiin
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariToffee-omenat ovat varsinkin anglosaksisissa maissa perinteistä syysmarkkinoiden, pimenevien iltojen ja Halloween-ajan herkkua. Syksyn kypsyttämät mehukkaat omenat upotetaan kinuskikastikkeeseen jonka annettaan sitten kovettua. Jos haluat kokeilla itse, kokeile vaikka tätä reseptiä.…