Mozzarella-prosciutto-melonivartaat ovat helppo ja herkullinen hellepäivän suolaisen makea tarjottava. Juhannuspäivän sää alkoi olla meidän makuumme jo todella helteistä. Oikein mitään ei jaksa tehdä eikä varsinkaan syödä mitään kovin raskasta ja…
prosciutto
-
-
Calamata-oliiveja, kylmäsavulohta, tuoretta basilikaa, parmesaania ja sipulia. Jääkaappiin oli taas kertynyt jos jonkinmoista purkin- ja paketinloppua. Osa oli myös ruokakuvauksista ylijääneitä vihanneksia ja lihatuotteita. Lisäksi veneeltä kannettiin kotiin kassillinen lomaruokien loppuja.…
-
KasvisruokaLeivontaLihaPikkusuolaiset
Pizzaa grillissä
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTulipa tuossa taannoin mieleen kokeilla paistokiviä myös kaasugrillin kanssa. Ja nimenomaan pizzanpaistossa. Että josko sitä sais auttenttisen rapean kiviuunipaiston siihen pohjaan. Varmuuden vuoksi tehtiin toinen satsi uuniin ja toinen pelkästään…
-
KasvisruokaLiha
Vasikkaa saltimbocca ja paistettua latva-artisokkaa
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKurvataan vaihteeksi makumatkalle Välimeren suuntaan. Saltimbocca tai saltinbocca (ital. hyppää suuhun) on Italiassa, Sveitsissä, Kreikassa ja Espanjassa hyvin suosittu ruokalaji. Se valmistetaan yleensä vasikasta joka on täytetty tai päällystetty ilmakuivatulla kinkulla ja salvian…
-
KasvisruokaLiha
Täytettyä vasikan entrecotea ja paahdettua selleriä
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariPiti valmistaa vasikan entrecotesta salmiboccaa, mutta eihän siellä kaupassa mitään salviaa sitten ollut. Ei siinä mitään. sovellettiin sitten jotain muuta. Myös lisukkeen kanssa tuli vähän tenkkapoo. Päätettiin kokeilla jotain ihan…
-
LihaRisottoSienet
Prosciuttoon kääritty vasikan sisäfile ja korvasienirisottoa
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariLupasin viimeksi kertoa myös sen Herkusta hankitun vasikan sisäfileen kohtalon. Prosciuttoon käärinnynä ja kokonaisena kypsennettynä siitä syntyi mehevä illallinen korvasienirisoton kera. PROSCIUTTOON KÄÄRITTYÄ VASIKAN SISÄFILETTÄ 1 kokonainen vasikan sisäfilee 1…