Joulukuun alku oli taas Alban valkoisen tryffelin sesonki ja sain tänäkin vuonna tämän pienen tryffeli kultakimpaleen Hakaniemen hallin Roinisilta herkuteltavaksi. Oma tryffeli on varattava aina etukäteen ja toimitus riippuu saatavuuden…
munakas
-
-
KalaMunaPikkusuolaiset
Raikas pinaattinen kylmäsavukirjolohi munakasrulla
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKaupallinen yhteistyö Heimon Kalan kanssa. Munakasrulla vie omat ajatukset suoraan omaan lapsuuteen ja nuoruuteen 70- ja 80-luvuille. Silloin sitä tarjoiltiin pääasiassa jauhelihatäytteellä, jossa oli mukana sekavihanneksia tai muuta vastaavaa. Se…
-
KasvisruokaMuna
Ruokaisat cheddarmunakastortillat piristävät aamiaisella
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariPerjantaina olimme juhlistamassa vuosipäiväämme ravintola Lyonissa, joten laadun puolesta viikonloppu aloitettiin ainakin huipulta. Lauantaina päätettiin ottaa rennommin, mutta laadusta tinkimättä omassa keittiössä ja valmistimme maukkaan tortilla-aterian, johon kuului paistettua kanaa,…
-
Tämä nopeatekoinen ja ruokaisa munakas syntyi yhtenä aamuna, kun kaappiin oli jäänyt edelliseltä päivältä hieman kylmäsavulohta ja uusia perunoita. Stockkan Herkusta oli myös aamua varten hankittu vartavasten ihana briossileipä. Vastajauhetuista…
-
gluteenitonKasvisruoka
Mehevä perunalastufrittata ja leppoisa sunnuntaiaamu
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariAurinkoisena sunnuntaiaamuna on ihana herätä oman kullan vierestä, muiskauttaa pusu poskelle ja sanoa että köllöttele sä vielä. Mä laitan kahvin tippumaan. Siinä aamiaismunakkaan valmistusta aloitellessa, muistui mieleen että kaapissa oli…
-
BroileriKastikeLihaPikkusuolaisetsalaatti
Saunareissun rento texmex -iltapala
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKeskiviikko on siinä mielessä yksi viikon parhaita päiviä että silloin pääsen kaverini luo saunomaan. Itselleni se on hieno rentouttava hetki keskellä viikkoa ja myös aikaa jutustella niitä näitä. Olen mukana…