Talvilomaviikolla meitä kutsui keväinen Lontoo lukuisine nähtävyyksineen ja erityisesti makunautinnot. Tämä on “pieni” kuvakertomus viikosta ruokamatkailijan silmin. Katso myös edellinen Lontoo reissun postaus vuodelta 2017. Tälle matkalle otimme käyttöön kätevän…
Lontoo
-
-
Ruokamatka ja Lontoo eivät ihan heti tunnu kuuluvan samaan lauseeseen. Mutta sinne kuitenkin suuntasimme tyttären kanssa hiihtolomaviikolla. Tämä oli itselleni ensimmäinen lomamatka Lontooseen, koska aiemmin olen käynyt siellä ja ylipäätään…
-
MuutSienet
Korvasieniä, pihvihaastevoitto ja purjehduskaudenavaus
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariBlogin pitäminen jäi hetkeksi hieman lapsipuolen asemaan. Tilalle tuli veneen maston nostoa, korvasienten keittämistä ja työmatkailua. Keittiön puolella mentiin nopeilla perusresepteillä, jotka nyt on jo nähty tällä foorumilla. Kulinaarisiin tähtihetkiin lukeutuivat…
-
Hankin itselleni joululahjaksi lontoolaisen The Hummingbird Bakeryn keittokirjan ja pääsin viimein kokeilemaan yhtä sen monista herkullisen näköisistä resepteistä. Raspberry cheesecake brownie on juustokakkua ja vadelmakermavaahtoa mehevän suklaaleivospohjan kera. Tästä tuli…