Joulun herkuttelun lomassa kurkistin hieman jääkaapin sekä pakastimen sisältöä ja päätin hyödyntää pelkästään niitä. Pakkasessa sattui olemaan rasia Härkistä, josta tein myös voittoisan rosollikeitto-reseptin joulun alla. Palkinnoksi saadulla matkalahjakortilla matkustan…
Härkis
-
-
gluteenitonKasvisruokakeittoVegaaninen
Rosolli-Härkiskeitto haastaa jouluruokaperinteet
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariVersofood ja Härkis heittivät pienen reseptihaasteen jossa etsitään uusia ideoita jouluruokiin käyttäen Härkis-härkäpapuvalmistetta sekä halutessa muitakin Versofoodin tuotteita, kuten granolaa ja härkäpapurouhetta. Oma reseptini oli itseasiassa muhinut ajatuksissa jo jonkin…
-
Sain kokeiltavaksi Dovganin munakoisosäilykkeitä ja päätin kokeilla niistä valmistettua kasvislasagnea. Käytin kasviskastikkeeseen kahta eri tuotetta; munakoisoa tomaattikastikkeessa sekä paistettua munakoisoa. Kumpikin tuote on pakattu kunnon kokoiseen purkkiin joten niistä syntyy…
-
Elintarviketeollisuus on tuutannut markkinoille viime viikkoina lihankorvikkeita aika tiuhaan tahtiin. Nyhtökauran rinnalle tulivat paistonkestävä raejuusto Mifú sekä härkäpapuvalmiste Härkis. Otin testiin jälkimmäisen, koska ellei ole itse kokeillut tuotetta ei voi…