Hieman haikein mielin valmistettiin viimeisiä yhteisiä aterioita Zurichin kodin keittiössä syyskuun puolivälissä. Onneksi reissu oli suunniteltu niin täyteen kaikkea odottamisen arvoista ohjelmaa, ettei apeuteen jäänyt hirveästi aikaa. Tuloiltana menimme kuitenkin…
Risotto
-
-
Tänään teki mieli pitkästä aikaa jotain kalaruokaa. Kun ei oikein tiedä, mitä haluaa, niin päätös pitää tehdä kaupan kalatiskillä. Onnekseni sieltä löytyi tuoretta kampelanfilettä. Alunperin suunnittelin tekeväni punajuuripyreen sen kanssa,…
-
Runsas kilo ulkofilettä ja 800 g jauhelihaa. Fileestä juuri poistettu kalvot. Minulla on maailman ihanimmat ystävät! Sellaisia joilta saan mm. tuoretta villisikaa, jota en ole koskaan eläessäni itse valmistanut. Syönyt…
-
Pääsiäismaanantaille olimme varaneet kolme muhkeaa karitsanpotkaa. Ne haettiin tietysti ajoissa Hakaniemen hallin Reinin lihasta. Koska veneen vesillelasku lähestyy uhkaavan aikaisin ja päivä oli kerrankin aurinkoisen lämmin, päätimme laittaa ruoan muhimaan…
-
Ankasta saa myös nopeaa arkiruokaa, esimerkiksi jos illallisesta jää rintafilettä yli (joka on kyllä harvinaista). Tämä resepti syntyi lähinnä siksi, että ostin ja sulatin vahingossa vähän liikaa ankan rintafileitä. Paistoin sitten…
