Riisisuklaa on varmasti yksi suosikkimakeisistani kautta aikojen. Erityisellä lämmöllä muistelen nuoruusvuosien (80-luvulla) Chymoksen riisisuklaalevyä, jota haettiin koulun läheltä Ruokavarastosta hyppytunneilla. Sitä herkkua ei tosin saanut enää vuosikymmeniin. Omatekoista riisisuklaata tehtiin…
Tägää:
taloussuklaa
-
-
Pääsiäislauantai oli meillä oikea mämmileivontapäivä ja kokeilin paria reseptiä, joista tämä mämmikakku oli ensimmäinen. Toinen kokeilu oli helpot mämmiviinerit. Mietin että miten toi ukko jaksaa tällaista yli-impulsiivista hullua leipuria, joka…
-
gluteenitonKakkuLeivonta
Hauska ja täyteläinen Trio-juustokakku vie ajatukset kesään
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKaikki tuntevat Trio-jäätelön – tai niin kuin se alunperin tunnetaan maailmalla, Neapolitan tai harlequin-jäätelö. Kolmesta eri värisestä ja -makuisesta jäätelöstä tehty herkku lienee saanut nimensä 1800-luvulla napolilaisten siirtolaisten mukaan. Italialaiset…
-
gluteenitonJälkiruokaKasvisruokaVegaaninen
Superhelppo ja täyteläinen suklaamousse, myös vegaanisena
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariSuklaamousse on ollut to-do-listallani jo pitkään, ja olen etsiskellyt sellaista helppoa reseptiä, jolla tein sitä joskus lapsena. Vastaus löytyi lähempää kuin arvasinkaan, nimittäin Mikin äidin resepti oli juuri sen tyylinen…