Ideat tulevat usein kauppareissulla, kuten nämä helppotekoiset pariisinperunoista valmistetut kermaperunat, joista maustat myös valkosipuli- ja yrttiperunat. Me nautimme näistä kyytön sisäfileen sekä tomaattisalaatin kanssa. Kokeile vaikka vappupäivällisellä. Kyytön olin ostanut…
Tägää:
pariisinperunat
-
-
Välillä postauksia ehtii tehdä muiden kiireiden takia harvemmin. Kuvia ja reseptejä kuitenkin kertyy kokoajan varastoon ja välillä ne unohtuva kokonaan. Näin on näemmä käynyt vuosi sitten, kun olen kokkaillut hirven…
-
KalaKastikeLiha
Muuttokaaosta, savukampelaa ja karpaloankkaa
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTässä on pakon saneleman tullut pikkuisen taukoa tähän blogikirjoitteluun. Kun kaksion verran tavaraa saapuu jo valmiiksi täyteen kotiin (ja varsinkin keittiöön), niin siinä menee aikansa ennenkuin kaikki löytää paikkansa tai…
-
Tein keväällä pakkaussuunnitteluprojektin Chipstersille uusiin lohiviipaletuotteisiin. Niissä kalasta on poistettu se pahanmakuinen ruskea liha, joka aina pitäisi muutenkin poistaa ennen tarjolle laittoa mm. ravintoloissa. Jos muuten saatte sellaista lohta eteenne,…