Syksy on herkullisten kaaliruokien aikaa! Huomasin että viimeksi olin tehnyt kaalikääryleitä itse miltei neljä vuotta sitten. Jotenkin aina niin työläiltä tuntuneet kaalikääryleet alkoivat kutkuttaa taas mielessä, mutta päätin kokeilla niihin vähän toisenlaista täytettä. Riisin…
mustatorvisieni
-
-
KastikeLiha
Ankkaa, ruusukaalia ja mustatorvisienihollandaise
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTaannoisten Nokan pientuottajamarkkinoiden ja erityisesti sienikummini avokätisten antimien innoittamana laitoin taas suosikkiani ankkaa. Syksyiseen annokseen sopivat kotimaiset ruusukaalit ja mustista torvisienistä tehty kastike, jonka pohjaksi valitsin klassisen emulsiokastikkeen. Torviksien saattavat…
-
gluteenitonKasvisruokaLiha
Maksapihvi ja maa-artisokka-suppilovahveropyttipannua
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariMiten mä en muka ole postannut yhtään maksapihvireseptiä! Piti oikein käydä postauksia läpi ja näin ilmeisimmin on päässyt käymään. Ja mä kun pienessä mielessäni mietin, että nyt tänään maksapihvejä on…
-
Kasvisruokakeitto
Metsäisen mehevä mustatorvisienikeitto
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariLauantaina valmistauduttiin rapujuhliin. Samalla piti myös raivata pakastimeen tilaa säilöön meneville ravuille. Olikin korkea aika pistää loput edellisvuotiset sienet herkullisempaan muotoon. Kohta nimittäin saa laittaa taas uusia talteen tulevaksi vuodeksi.…
-
KastikeKasvisruokaLiha
Karitsankaretta, muhennettua mustatorvisientä ja juurespyttipannua
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariMARINOITU KARITSANKARE1-2 karitsan kyljysriviäöljyä2 tl balsamicoa2 valkosipulinkynttä ohueksi viipaloituna0,5 dl tuoretta rosmariinia hienonnettuna0,5 dl lehtipersiljaa hienonnettunamustapippuria myllystäjaavanpippuria myllystähiven hienoa merisuolaakirkastettua voita Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita kareet pussiin tai astiaan…
-
Helsinkiin muuton jälkeen ei ole tullut juuri käytyä sienimetsässä. Kerran suuntasimme jonnekin Sipoon metsiin laihoin tuloksin. Kovin kauas ei uskaltanut samoilla oudossa maastossa kun ei ollut mitään apajaa tiedossa. Sienet…