Monella on joulusta paljon erityisiä makumuistoja. Makuihin ja tuoksuihin liittyvät muistot ovat juuri vahvimmin säilyviä ja palauttavat menneet joulut välittömästi mieleen. Omista lapsuuden jouluistani muistan erityisesti Twist-pussin, jonka sai viimein…
Tägää:
Bonne
-
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Vadelma-lakritsijuustokakkua maailman kauneimmalta kakkujalustalta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTällä herkullisella kakulla ja varsinkin uniikilla kakkujalustalla on aivan erityinen tarina tältä kesältä. Kesälomani ensimmäisellä puoliskolla heinäkuun alussa tein pienen päivämatkan Turkuun, joka on myös entinen rakas kotikaupunkini. Olin jo…
-
JälkiruokaKakkuLeivonta
Mehevä ja rouhea kurpitsakakku pekaanimurulla …vai miten se nyt menikään
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariOtsikointi on samaan aikaan harhaanjohtava ja oikea. Kävi nimittäin niin, että kun aloin tehdä tätä kakkua työpaikan Halloween-juhliin, tajusin ettei pakkasessa ollutkaan enää kurpitsasosetta. Eikä lähikaupassakaan tietenkään ollut tarkoitukseen sopivia…
-
gluteenitonKakkuLeivonta
Raikas ananasjuustokakku tuo aurinkoa syksyyn
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariMulla on ananakseen sellainen viha-rakkaussuhde. Joinain aikoine elämäni aikana olen syönyt sitä niin paljon, että sitä on tullut jo korvistakin. Erityisesti muistan lapsuudesta 70-luvulta säilykeananakset, joita kulutettiin kotonani melko paljon,…